Olemme jäänteitä muinaisesta tarpeellisesta selviytymisominaisuudesta

"Äiti, miks mulle sanotaan, että mulla on sairaus?" (ADHD)

Historiallinen ominaisuus, joka suurelta osalta evoluution mukana hiipui pois.

Impulsiivisuus: Suojelit epäröimättä jälkeläisiäsi, luolaasi, ruokavarastojasi. Harkintakyky ei ollut aikoinaan hyve.

Ärsykeherkkyys: Kuulit vaaran ja saaliin, ruokit näin ollen väkesi ja reagoit vaaraan nopeammin= jäit eloon, ja mahdollisesti myös muutkin jäi.

Videoni voit katsoa

Harkintakyvyn puute: Tutkit ympäristöä, laajensit elinaluettasi, otit riskejä= emme ole enää luolissa.

Autisminkirjon väki oli ennen vain läjä jengiä, jotka paneutuivat ihmiskunnan kehitykseen niin välineiden, ruoansäilytyksen, sodankäynnin ja selviytymisen eduksi huikealla kapasiteetillaan.
Visioillaan ja uppotumisellaan. Erityisellä kyvyllään.

Nämä saivat sittemmin Fkoodit ja diagnoosinimet, mutta ovat jäämiä historiasta.
Ei sairaus.
Emme vain hyödy näistä taidoista enää kuten ennen. Maailma tulvii liikaa passiivisuutta ja ärsykesaastetta.

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=865488063647280&id=548941788635244

Piriä ja poretta aamukahvin kanssa, eiku..

https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Categories/Reseptil%C3%A4%C3%A4kkeet/%22PSYYKENL%C3%84%C3%84KKEET%22/%22YLIVILKKAUTTA+JA+MUITA+ADHD-OIREITA+LIEVITT%C3%84V%C3%84T+L%C3%84%C3%84KKEET%22&Locale=fi_FI

Ihmiset saa yllättävänkin vaivaantuneeksi, vain mainitsemalla - yleensä yhdessä ja samassa lauseessa - sanat "Syön", "Lapseni syö", ja "ADHD lääkitys". Tai yleensäkään sanan Lääkitys.

Huomaat seiniä pitkin viipyvät katseet, katsekontaktin välttelyn, ja voit melkein kuulla keskustelukumppanin ajatusten kohinan.
Monesti vaihtuu puheenaihe. Tai ollaan yli-innokkaan kiinnostuneita, vaikka oikeasti yritetään kaivella esiin kiertokysymyksillä sitä oleellista: miksi syöt, ja syötät lapsillesi piriä?

Koska kama tuolla kaduillahan on samaa, mitä haen apteekista reseptitavarana, eikös?

Kai sillä joku viihdearvo on, ihmiselle, jolla ei ole aivojen välittäjäainevirtauksessa katkoksia.

Purkillinen stimulantteja ehkä potkisi jotenkin, kun valitettavasti kemiallinen kaava on hiukan katuporeesta poikkeavaa.
Kuitenkin, väärinkäytösten riskien vuoksi, sen lääkityksen saaminen edellyttää diagnoosia, eikä päihdehistorialla sitä yleensä juurikaan saa. Aikamoinen raittiuspätkä elämässä pitää olla takana, ja jokainen ainakin pk-seudulla joutuu huumeseulaan rutiinitutkimusten lomassa.

ADHD (stimulantti) lääkitys aktivoi katkonaista virtausta. ADHD ihmisellä se pätkii ja on hidas, ja lääkitys "tasaa" sen suht lähelle neuronormaalia tilaa. Ei ihan, mutta lähes.
Tämä näkyy harkintakykynä, keskittymiskykynä, tarkkaavuuden parantumisena. Ärsykkeiden sietokyvyn lisääntymisellä.

Neuronormaali tulisi ylikeskittyneeseen tilaan, tai kävisi "ylikierroksilla" ja käyttäytyisi vauhkommin, kuin tyypillisesti. Olisi ylikiinnostunut kaikesta, yliaistisi tuntemuksia mahdollisesti.

ADHD-ominaisuudella varusteltu ei. Hän rauhoittuu. Kykenee toimimaan ilman kaaosta, unohtelua, jatkuvaa kiroilua, huomioi paremmin ympäristöään, muistaa ehkä päivän aikana sovitut ja puhut asiat, tekee työt loppuun. Ei kasaa kolmeakymmentä keskeneräistä tehtävää seuraavalle päivälle.
Ei vittuunnu kaikesta, möläyttele kaikkea heti, purkaudu verbaalisesti ja oksenna mielipideryöppyään kaikille, koko ajan.

Tulee olo, että sai silmälasit, vuosien sokeuden jälkeen. Huomaa värit, kaikki keskeneräisyydet, näkee ensikertaa minkä värisessä talossa on asunut.
Viimeiset kolme vuotta, kohta *köhköh*.....

Itse syön, teinipoikani mukaanlukien, ADHD-lääkitystä, joka EI ole stimulantti. Atomoksetiinia.
Atomoksetiini on selektiivinen noradrenaliinin takaisinoton estäjä.
Stimulantit, mm.metyylifenidaatti, taas toimii dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjänä, ja onkin yleisin ja usein se ensimmäinen lääke, jota määrätään ADHDn hoitoon.
Jälkimmäistä syö minun kohta 9 vuotiaani, ja näillä näkymin pian myös keskipikkuveljeketkin. Kohta koulutien aloittavat pikkusällit edustavat oirekuvaltaan ehkä vaikeatasoisempaa välittäjäainevirtauspoikkeamaa, kuin me, joilla jo diagnoosi on. Periytyvyys keskimäärin 80%, liitännäisillä tai ilman.
Heillä ei omena ole kauas vierinyt, miten voisikaan, sillä he saivat kaiketi painavimmat omput meistä kaikista. Ei liiku tuulenmukana.......😉

Joten kun mainitsen joissakin keskusteluissa oman, tai lasteni lääkityksen, muistakaa:
Meille se on yhtä hämmentävää kuin sinun multitabsista höpöttely. Meille, se on kuin puhuisi hampaan paikkauksesta tai optikolla käynnistä.
Perushuttua.

Hämmentyisit kovin paljon enemmän, jos perheeni jättäisi pillerit purkkiin. Olisi huomattavasti enempi huokailtavaa, kun yksi tukimuoto ja kuntoutuksen elementti, väline oppia uusia toimintapoja, riisuttaisiin pois.

Lupaan, ettei katsekontaktiin olisi niin tärkeää päästä enää 😉

Vittuillakseni, ja ihan puhtaana informaatioeleenä, jaankin listan yleisimmistä ADHD lääkityksistä. Voitte lukea, huokailla, taivastella mitä kamalaa myrkkyä syömmekään, ja unohtaa jälleen kerran sen tärkeän faktan lääkehoidosta:

Sillä ehkäistään syrjäytyminen, masennus, päihderiippuvuudet ja itsetunto-ongelmat.
Aina lääke ei tee ihmeitä; se ei ole taikaa. Eikä ainoa kuntoutusmuoto, vaan muiden ohessa.

Lääkityksissä - kaikissa lääkityksissä - on riskit. Geneettiset alttiudet, sopimattomuus muiden lääkitysten kanssa, perinnölliset JA PIILEVÄT sairaudet. Nämä ovat riski aina, kun syöt synteettistä valmistetta.

ADHD on rikkaus, mutta etenkin vaikeatasoinen ja hoitamaton ADHD, on riski.
ADHD on riski.
Me emme syö lääkitystä turhaan, osa meistä ei ole koulu/työkuntoisia ilman lääkitystä. Ongelma ei ole älykkyys, osaaminen eikä laiskuus.
Vaan tiedon sisäistäminen, aloitekyky, harkinta, organisointi, toteutus, ulosanti, suodatin ja sensuuri sekä itsesuojeluvaisto. Niitä ei oikeastaan ole, jos emme ota lääkitystä.
Moni onnekas toimii ilmankin, hurraahuuto heille: pyrimme siihen.

Sinne on joskus ihan vitun pitkä matka.

Onko loma lomaa?

Olen tunnetusti huikea Lomafani.
*Lauseessa sarkasmia*

Olen lukuisia postauksia kirjoittanut aiheesta syysloma, hiihtoloma, kesäloma, pääsiäisloma, loman etkot ja niiden jatkot.
Suurperheessä, jossa 5/8 perheenjäsentä omaa rikkauksia (vaiko haasteita 🤔😉) erinäisillä F-koodeilla.
ADHD, Tourette ja Asperger.

Olen jo naurettavuuteen saakka tuonut ilmi arvostukseni lasteni käänteispsykologiana suoritettua sisarrakkautta kohtaan.
Kuinka nostan hattua heidän tuhannelle ja yhdelle keinolle täyttää jokainen tunti vuorokaudesta, kotona tai ihmisten ilmoilla, mielikuvitusta pursuavan monipuolisesti toisiaan solvaten ja sisarusten virheitä korjaten.
Ja kuinka rutiineista ja päivän selkeästä toiminnasta hyötyvä lapsikatras ikäänkuin tussahtaa käsiin, kuin vanha suutari joka päättikin laueta. Kranaatti, siis. Koska äidin päiväohjelma täyttyy toiminnanohjaustilanteista 24/7, erotuomaroinnista, ratkaisukeskeisestä pohdinnasta konfliktitilanteissa 12krt/vrk, jäätävästä kaaoksen raivaamisesta ja ikuisen nälän täyttämisestä.
Ellei jälkikasvu ole kavereiden kanssa ulkona.

Nyt syyslomalla, jota on vasta nämä h i t a a t muutama päivä vietetty, olen tuntenut oloni pikemminkin parisuhdeterapeutiksi, kuin äidiksi.
Sisarusten väliset selvittelyt, tai yhden lapsen sooloilu, eskaloituvat usein verbaaliseen rumuuteen ja jälkijäristyksiin, sotkun siivoukseen ja pölyn laskeutumiseen.

Lomat neuropsykiatrisen haasteen rikastuttamassa perheessä ovat pelkkää tunteiden ja tulkinnan vuoristorataa, jossa osumaa saa sisarusten ohella isi sekä äiti, ja joskus kitka tarttuu isiin ja äitiin, ja kabaree jatkaa kehäänsä.

Kauas kodin turva-asemasta ei voi lähteä.
Kouluarjesta poikkeavat aktiviteetit päättyvät aina kotiin, sillä muutoksien tuomat kuormat eivät ole nättiä kaadettavaa missään muualla. Kotona sillä ei ole väliä.
Myöhemmin käynnistyvät päivät ja ylenpalttinen rentous luovat vapautta ja liikkumatilaa, joka ei palvele kaikkia ihmisiä. Ainakaan isoin annoksin.

Äidin oma levottomuus nousee potenssiin kymmeneen jokaisella lomalla, sillä arjen kellotettu runko on poissa, pää huutaa
Saa aikaiseksi kaikkea!
Viihdytä lapset aktiviteeteilla!
Ole tehokas!
Pese ne vessat!
Tee koulutehtävät ja kurssin lopputyö, Lue opintomateriaalia!
MENE LENKILLE!
Pysy rauhallisena vaikka kukaan muu ei olisikaan!
Viettäkää laatuaikaa luonnossa!
Valokuvaa ruskaa!
Nauti!

Tee kaikki edellämainitut jotka unohdit jo!!!

Kaikki pyörii mössönä päässä.

Hain vasta kirjani kirjastosta, joka pitäisi loman aikana lukea, ja tehdä siitä kirjareferaatti kouluun. Olen pyörinyt imuri kädessä kotona, ja todennäköisesti imuroinut aina samaa huonetta. Olen tiskannut, ja ajatellut että mitä kaikkea hyödyllistä tässäkin saisi aikaiseksi, jos ei tarvitsisi tiskata, vaikka siinähän mä sitä teen. Hyödyllistä.
Olen vienyt lapseni uimahalliin, jotta voin saada huomautuksen porealtaassa *uinninvalvojat ovat virkaintoisia*. Olen puhunut 8vuotiaan kanssa seksistä, sillä aihe on aikaisen murrosiän vuoksi kasa ajatuksia lapsen päässä. Ja ne pitää saada ulos vaivaamasta.

Olen itkenyt jatkuvia konflikteja, ja nauranut typerää läppää yöllä teinien kanssa.
Olen miettinyt parisuhteen hoitamista, sillä ilman sitä ei meidän perheessä mikään toimi.
Ilman tietoista hoitamista ja pyrkimystä parempaan.

Olen nukkunut viiden tunnin yöunien sijaan lähes 8h. Jokainen, on kuitannut vähän univelkojaan, paitsi meidän kuopus: hän kokee että rutiinit voittavat yöunet, ja herättää koko talon viimeistään puoli kahdeksan aamulla. Hänellä ei ole lomaa, pelkästään kivaa 24/7, jopa silloin kun lyö oikean tiukan suoran isin kiveksille. Tai silmään. (Lapsi on tutkitusti väkivaltaisimmillaan tuossa kehitysvaiheessa, ja joskus, se sattuu.....) 😅

Tällä hetkellä istun kahvilassa. Yksin.

Eikä muiden lasten melttarit, kirkuminen ja kiukuttelu täällä tunnu miltään.
Sentään eivät ole omia, ja tunnetilani on sekoitus empatiaa ja vahingoniloa.

Kahvini on yllättäen kylmää, koska kirjoitin tätä taas ihan liian kauan.

Mieli ei näy.

Mielenterveys.

Se on jokaisella yksilöllä yhtä todellisesti rikottavissa, kuin sääriluu.
Oli sitten geneettinen alttius, tai mielenterveyttä uhkaava elämänkokemus, sen sirpaleita on kivuliaampi kerätä.
Katkennut luu kipsataan. Fyysinen oirekuva näkyy ulospäin, siihen suhtaudutaan empaattisemmin, ja se on ympäristölle todellisempaa.

Ihmismieli on visuaalisen ärsykkeen vanki, vaikka sinälläänhän se on hassua. Ethän sä näe happeakaan, mutta uskot sen olemassa oloon.
Koska ilman sitä, ei ole elämänmuotoja lainkaan.

Mielenterveys ei useinkaan lähipiiriin edes näy. Hymyjen, reippauden ja nykyään vallitsevan pärjäämiskulttuurin läpi, ei rikkinäinen mieli helposti paljastu.
Mielen uupuminen tai sen säröt, koetaan edelleen heikkoutena. Apua pyydetään anteeksi kuiskien, vähintäänkin valmiina suorittamaan vastapalvelus, ja arjen kiireet nostavat kynnyksen niin korkeaksi ettei sen yli pääse.
Vaikka ottaisi vauhtia.

Suomalainen sisu on "Pitää Perkele Itse Hoitaa", ollut jo vuodesta Kekkosen syntymän, ja vähän ennenkin. 
Varsinkaan mies ei apua tarvitse, tai jos tarvitsee, vaimo käski. Muuten olet munaton.
Äidit hoitavat kodin, työn, lapset ja synttärit, mutta uskallapa sanoa ettet itse jaksa leipoa pullaa sinne koulun discoon: laiskapaska.

Lasten mielenterveys on tabu: kukaan ei ääneen hiiskukaan, että oma mussu tahtoo kuolla. Höpöhöpö juttuja, meidän suvussa on menestyjiä, se on joku vaihe. Eiks niin?

Sanat sivaltavat syvälle, kiusaaminen on yleisempää ja suotavampaa kuin mäkkärissä käynti.
Keskitytään kiillottamaan kuplaa, jotta on kaunista ympäristön katsella. Ei näy sottaisia sormenjälkiä pinnassa, ei roskata, kierrätetään ne pahvit ja harrastetaan joka ilta. Näytetään, miten hyvät ihmiset elää, täyteläistä elämää: kiirekiire paiski töitä, pärjää koulussa, hanki paljon kavereita, älä ole paha lapsi. Jos teet toisin, kupla ei kiillä ja kaikki näkee.

Hymyile, se on tärkein korusi.

Hymyile, vaikka itket sisältä.

Naura, vaikka et tiedä enää miten.

Rakasta, ehkä oppisit rakastamaan itseäsikin?

Elä, sillä aamulla katsoit juna-rataa, ja tunsit ensimmäistä kertaa rauhan.

Uskot, että hengitämme happea. Et silti näe sitä.

Uskotko, että ilman mielenterveyttä, happikin on ihmiselle turhuutta.

Rikkinäinen ihminen ei aina kanna kipsiä, istu pyörätuolissa tai makaa sairaalavuoteessa.

Rikkinäinen ihminen sanoo sulle joka päivä Moi. Hymyilee ja kysyy, mitä kuuluu.
Ja vastaa samaan kysymykseen takaisin: " Ihan hyvää, kiitos. "

#mielenterveyspäivä #mielenterveys

Lukuvinkki!

Monen vanhemman ja lapsen arkea ohjaa ja maustaa ominaisuudet.
Näiden asioiden äärelle on vaikea päästä, tunteisiin sukeltaa ja samaistua yhtään, sillä niitä harvoin kaikille ääneen huudetaan.

Tässä on kirja. Siellä on niitä ääneen huudettuja hetkiä arjesta, otteita tilanteista.
Ajatuksia, jotka kaipaavat tulla kuulluksi.
Itseni lisäksi, tekstiä on tuottanut lukuisat vanhemmat ja taisi olla jokunen lapsikin?

Nepsyt- Erityistä Elämää, nyt myynnissä.

Sori, jos en piiloudu.

Sori, kun matkin sua kesken oppitunnin.

Sun sanotut sanat jäi tukkeeksi mun kuullun käsittelyyn, kuin putkitukos. En saa niitä eteenpäin. Kun rikkinäinen levy, toistantoistantoistan ja nään kun sä naurat. Sit huudat, että mitä vittuu sä matkit siinä.

Painan lyijykynän kirjan sivujen läpi, ja annan kaiken kirvellä. Ne luulee mua hulluks.

Äikänkirjassa sanat katsoo mua, ja ohjaa mun silmät takaisin lauseen alkuun. Ja taas. Ja taas. Kuulen, kuinka mun suu lausuu ääneen sitä samaa luettua, ja leikin etten ymmärrä mitä siinä tarkoitetaan. Leikin, etten saa selvää.

Kyllä mä tiedän, ja ymmärrän.
Pakko-oireiden peittely väsyttää mua, raivostuttaa, miksi muut ei joudu pinnistelemään piiloon sitä, mitä ne on?

Äiti sanoo, että ole ja tee. Älä peittele, muuten ahdistaa. Ei ne muutkaan voi ikuisesti olla silmiä räpyttelemättä, tai aivastusta estää.
Pierukin alkaa loppuviimein sattumaan, jos et ulos päästä.
Ontuva vertauskuva, mutta siitä saa käsityksen maallikon silmin.

Älä häpeä mitä olet, kerrotaan miksi teet mitä teet, näin pallo jää muille. Mitä he sillä tiedolla tekevät?

Sori, jos en jaksa enää hävetä. Piiloutua teiltä.
Tourette näkyy kaikille, mutta eniten se uuvuttaa minua.

Ainoa mitä teille jää, on tieto miksi teen, mitä teen.

-Poika, 8v ja sen Äiti.

Sokeudun ympäristölle, vaikka näen enemmän kuin ennen

Kun metsää repii myrsky, ja karsii sitä heikoista, et huomaa enää sitä yhtä kaatunutta puuta.
Tuhansien ilmeiden kasvot, eivät näe peilistä uusimpia uurteitaan.
Kuudestoista turha lupaus, ei ole enää pettymys. Vaan toistoa jollekin, jota ei koskaan tapahtunut.

Kun ihminen sokeutuu elämälle, etenkin jossain määrin poikkeukselliselle sellaiselle, sirkuksestakin tulee arkinen ja tylsä, kuin käynti  S-Marketissa. Elämä, jossa haasteet ja vilkkaat risteykset, toistuvat kolarit ja lukuisat ylösnousemukset ovat arkea, kadottaa kosketuksen tyypilliseen arkeen.

Mittasuhteet kieroutuvat.
Reaktiot toisten ihmisten pulmiin vääristyvät: et enää erota, kuuluuko sinun olla pahoillaan vai onnitella. Muiden kuorma tuntuu sun sylissä niin hennolta, mutta et voi sanoa sitä.

Jokaisen kokemus on aito. Eikä oma ole se ainoa, vaan ainoastaan sinun.

Perheessä, jonka hyvinvointia määrää jatkuva byrokratia paperisotineen ja todisteluineen arjen haastavuudesta, kuntoukset ja hoitotahon kontrollit sekä tutkimukset, lasten kuormitus arjesta ja sen ärsykkeistä, tic-oireet, pakko-oireet, loputon virta joka kuitenkin loppuessaan räjähtää käsiin, toiminnanohjaus silloinkin, kun ei siihen itse kykene, toimeentulon ahdinko, riittämättömät tunnit ammattiin opiskeluun ja läsnäolevaan vanhempaan, ennakointi, rutiinit, riittämättömyyden tunne ja siltikin sisäinen palo olla jotakin, jokaisella meistä..............Sellaisessa perheessä ei ilme ehkä kenelläkään värähdä pikku stipluista.

Meille, pikku stiplu.
Muille kasvatuksellinen kulmakivi mahdollisesti.

En räpäytä enää oikeastaan silmääni edes keskinkertaisista epäonnistumisista.
En kykene rankaisemaan lapsiani, enkä itseänikään enää asioista, joista seisoisin häpeäpaalussa aikana ennen kuin universumi päätti, että juuri minulle, meille, tulee roima ripaus eri mausteita soppaan.

Katson maailmaa täysin eri suodattimen läpi, kuin katsoin vuosia taaksepäin.

Näen kaiken ja sokeuduin, yhdellä kertaa.
En ymmärrä enää ihmisten hassuja murheita, jotka ovat heille suuria. En näe sitä mittayksikköä, kuinka monta tonnia se murhe oikeasti painaa, vaikka haluaisin. Joudun todenteolla survoa ne toisen saappaat jalkaani, kävellä niillä mielikuvissani pyhiinvaelluksen ja takaisin, jotta saan tuntumaa.

En sano että meidän elämä on raskasta. Sanon, että se muovasi meistä lämpimissä käsissään savipatsaat, ja antoi kuivua.

Heitti murskaksi lattialle, saviseksi jauhoksi ja puhalsi.

Ja nyt saamme itse päätellä, kumpi on parempi: kostea muovailtava massa, josta tehdä kaikille jotakin kaunista.
Vai pienenpieni kiteinen pöly, kaikkialla muttei kuitenkaan kenelläkään käsin kosketeltavana.

En minä tiedä.

Näkemisen taito on sokeana aika yksinäistäkin puuhaa, mutta joskus tulee vahvakin olo.
Kaikessa väsymyksessään joskus miettii, miten huikean matkan sitä on jo kulkenut, ja kulkee edelleen.
Pölynä kengässä tai ei.

"Äiti, mun pää ei sammu."

"Äiti. Mä en halua leikkiä eskarissa niitten leikkejä, tai hankkia kavereita.
Haluan olla nero. Yksin."

Kun kuusi vuotias istuu uupuneena ulkoilun jälkeen Burger Kingin kovalla tuolilla, valuen siitä letkeästi lähes lattialle, ja tokaisee ranskalainen peruna puoliksi ulos suusta törröttäen: " Tapan itteni. Oon liian väsyny eskariin huomenna"........ on kiitollinen omasta aikaisesta reaktiostaan, ja vaistostaan. Haki hoitokontaktin, rämpi läpi tutun neuropsykiatrian byrokraattisen kaavan, ja sai aikaista apua.
Ennen koulunalkua.

Äsken vielä keinuttiin. Oltiin piilosta, hippaa ja ruokittiin sorsia.
Mutta kaiken arkisen puuhan lomassa, pystyy lukemaan rivien välistä väsymystä.
Pienen lapsen kohtuuttoman suurta itselukutaitoa. Tämäkin lapseni monista, tunnistaa itsestään ominaisuuksia, joita ei ehkä monella ole. Tämäkin poika kokee suurta ahtaanpaikankammoa, kun tietää jo nyt, ettei ole samassa lokerossa kuin muut.
Käy siellä, viihtyykin välillä. Mutta kokonaan ei mahdu jäämään.

Eskarilainen, joka kaksoisveljensä kanssa haalii tietoa luonnonkatastrofeista. Sodista ja aseiden ominaisuuksista.
Poika, joka kirjoittaa A4:sia täyteen numerosarjoja, kuuntelee räppiä eikä koskaan halaa ketään. Ellet kuulu perheeseen.

Lapsi, joka istuu eskarissa aikuisten työhuoneen nojatuolissa, kuulosuojaimet päässään, yksin. Ja katsoo tyhjyyteen.
Ja saa tehdä niin. Ellei ole värittämässä, sitä hän tekee loputtomasti. Värittää ja värittää.

"Ei mua kiinnosta muiden jutut. Haluun ajatella mun asioita, kaikki puhuu liian kovaa päälle. En nää mun ajatuksia silloin."

En tunne ketään yhtä pohtivaa kuusivuotiasta, jonka kanssa voi keskustella elämästä luontevasti, ja saa vielä vastakaikuakin. Paitsi hänen kaksoisveljensä, tosin niin kauan, kuin herran tarkkaavaisuus nyt riittää kuulemaan lauseita loppuun 😉.
Mun näillä keskiveljillä on nyt tutkimuksissa päästy siihen pisteeseen, että seuraavalla käynnillä valkenee mahdollisesti Aspergerin, Touretten ja ADHD:n olemassa olo (tai olemattomuus).

Mun varmaan kuuluisi sanoa, että "valitettavasti" lasteni neurokirjo vaan tuntuu kasvavan perheessä. En kuitenkaan voi sanoa näin, sillä nämä tyypit ovat jotain aivan omaa luokkaansa.
Surulliseksi kaikki tämä tekee toisinaan kyllä, sillä vielä ei konkreettista apua ole saatu, kun tutkimukset ovat kesken. Mutta koulua varten jo tulee olemaan, se on tärkein mitä tässä saamme nyt aikaan. Tietoisuuden lisäksi.

Kun kuusivuotias karkaa esikoulusta, ja sanoo kotona "mä varmaan tarvin jonkun lääkkeen että tää pää sammuu kaikesta", en kadu, että vastoin ulkopuolista mielipidettä ängin psykologit ja neuvolalääkärit mukaan soppaan. Vaadin lähetettä eteenpäin, toistan jo opittua.
Tätä on tehty jo kahden lapsen verran aiemminkin.

"Viisi vuotias....uhmaa varmasti"
"Saa kotona mallia."
"Kevät uupumusta"
"Mutta kun kerho sujui niin hienosti"
"Syötteköhän liikaa sokeria?"

Videoimme motoriset ja äänelliset tic-oireet, jotka toisella vaikeuttivat jo nukahtamista.
Videoimme fyysiset purkaukset, kun päiväkotipäivä päättyi - enää ei tarvinnut skarpata. Toinen ei enää kykene edes siihen eskarissa, ja kiitänkin ihanaa henkilökuntaa, joka ymmärtää. Vaikkei vielä ole varmistettua diagnoosiakaan.

Ja siinä sä kävelet, kotiin sen lapsen kanssa ja puhut. Kuinka pääsee sitten koulussa oppimaan, kuinka elämässä voi asiat järjestää niin, että saa käyttää niitä vahvuuksiaan. Kaikkea, mitä sä osaat, koska sä osaat niin paljon.
Tiedät niin paljon isommin asioita, katsot maailmaa kaikista kulmista ja sieltä altakin vielä.
Aistit liikaa, mutta onko se aina huono?

Ja joka kerta näiden lasten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen, mä tiedän taas.

Miksi kirjoitan tätä tänne.

Kaikille teille.

Meissä kaikissa asuu..............

Äitimaailman Inhokit.

Jälkikasvua kun rupee pukkaamaan maailmaan, sitä tietämättään liittyy tähän ihmiskunnan omaan, isoon salaseuraan.
Maailmaan, joka ei ole pyöreä. Vaan se on laatikko. Ja nurkkiin ängetään ne, jotka eivät täytä yleisiä kriteereitä.

Kovasti huudellaan, että äitiyttä on monenlaista, ja isyyttä.

Mutta kun toteutat jotakin, joka hiukan venyttää laatikon reunoja...raottaa kantta.....otetaan nilkasta kiinni. Ja raahataan laatikon nurkkaan.

Äitiys, isyys, vanhemmuus. Yksi iso laatikollinen ihmisiä, jotka yrittävät siellä pysyä. Laatikossa. Ettei revitä nurkkaan häpeemään.

Noh.

Mä vastapainoksi, ihan ettei vaakakuppi ole liian kevyt toisella puolen..........voin kertoa Äitimaailman inhokit. Tai miksei Isimaailman. Miten vaan. Mutta mulla niitä on.

Ja ettei kukaan saa hengenahdistusta tästäkin, suosittelen ehdottomasti lukemaan huumorin läsnäollessa. Ei silloin, kun pipoa kiristää, tai on ollut tappelu vaimon taikka miehen kanssa. Tai ystävän. Tai naapurin. Kivi kengässä? Vuokrat rästissä? Ääääh. Osta kirja mielummin.

TYHMÄT KYSYMYKSET vol.987662.

"Miten sä jaksat noin monen kanssa? Eikö sua väsytä?"

No mitä vittu luulet. Miten sä jaksat elämässä? Eikö sua sitten väsytä koskaan? Miksi kahvi on keksitty? JOTTA SE VOI VIRRATA MUN SUONISSA. Eikö työssäkäynti väsytä? Huono seksi? Aivottomat duunikaverit? Aamut?

"Onko noi kaksoset?"

Ei ollenkaan. Kloonasin ne Venäjän biolabrassa. Nää on koeputkilapsia, maailman ensimmäiset samannäköiset lapset, ja ne osaa lukea ajatuksia. Lisäksi ne ampuu lasersäteitä silmistä. Älä katso silmiin. Ikinä. Dumbass.

"Miten sä näytät niin nuorelta, et yhtään kuuden lapsen äidiltä?"

Miltä näyttää kuuden lapsen äiti noin niinkuin tilastollisesti? Puuttuuko multa tuulihousut ja kärsivä ilme? Vai hämääkö nää tatuoinnit? Se että meikkaan vähän? Ei kun ainiin. Mä tiedän. Johtuu varmaan siitä, että OLEN NUORI. 35v ei ole 85v. Just saying.

"Mä tulisin hulluksi tommosessa laumassa."

Mä olin jo hullu, kun tein tän lauman. Too late for that you see.

LILLERILALLERIMAMMAT.

Nää äidit puhuu lapsilleen kuin kauhuelokuvien myrkyttäjämummot. Kuten lemmikkikoiralle puhutaan. Kuulostavat aina häkeltyneiltä, kun kakka on vaipassa. Ihankuin siellä olisi kokkare kultaa. Tai kun lapsi herää vaunuissaan päiväunilta, se on aina yhtä suuri yllätys. Tai heittää kivellä kaveria hiekkalaatikolla. Tökkäsee kepillä silmään. Aina yhtä ihastuttavaa. Sillä saatanan pikkuoravaäänellä. Lillerilalleri mussunlussun. Ja mun sydän itkee verta, siirappi tukkii korvat. Enkä pysty muuhun, kuin dorkaan irvistykseen. Yrittäen näyttää olevani samalla aaltopituudella. Mutta mä en ole. Mä. En. Ole. Lähelläkään. Olen toisella planetaalla. Jossakin kuun takana. Vitun kaukana. Puhumassa lapsilleni samalla äänensävyllä kuin kelle tahansa muullekin. Koska en osaa muuta. I'm strange like that.

ELÄNVAINLAPSILLENI-ÄIDIT

Nämä Äidit/isät eivät ymmärrä, miksi joku vie puolivuotiaan mummille hoitoon yöksi. Tai, herranvitunjeesus, kolmekuisen. Koska Äidin kuuluu olla 24/7 vauvan vieressä. Nämä Äidit pitävät uhrialttaria kotonaan, jossa ylistävät Marttyyriäitiylijumalaa, ja puuhailevat omissa pikku käsityökerhoissaan Voodoo-nukkeja. Niistä Itsekkäistä Äideistä. Ja yhdessä tökkivät näitä nuppineuloilla. Nukkevaihtoehdot vaihtuvat kuukausittain, heinäkuun Voodoo-nukke oli PulloruokintaÄiti. Joulukuulle on suunnitteilla erikoisnukke: ÄitiJokaLähtiPikkujouluihin. Ovat tästä hyvin innoissaan. ÄitiJokaVeiVauvansaKuntosalille oli floppi, koska käsityökerhosta löytyi pettureita. Salille vauvansa vieneitä Juudaksia. Heidät karkoitettiin kerhosta, ja kasteltiin äidinmaidolla ennen sitä. Jotta pahuus ei tarttuisi seuraavaan 24tuntiin. Nämä äidit eivät tarvitse harrastuksia, eivätkä omaa aikaa. Ollenkaan. Asuvat keittiössä, jossa puurtavat aamusta yöhön luomulähiruokapöperöitä, ja lataavat instaan kuvia terveistä, ravituista lapsista. Vaikka lapsi olisi juuri käynyt mäkkärissä, sitä ei mainita ikinä. Koskaan. Kenellekkään. Koska siinä olis kasvojen menetys kyseessä. Näiden vanhempien lapset ovat aina väärinymmärrettyjä, ja heidän seura valitaan hyvin tarkasti. Nämä Äidit, taikka isät, eivät ikävöi parisuhdeaikaansa. Koska sen aika on sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Jos sitä silloin siis on enää. Mutta tarkoitus olisi kuitenkin. ElänVainLapsilleni-äidit postaavat iloisia kuvia Muumimaailmasta, vaikka lapset pelkäisivät sitä vitun Muumipeikkoa, ja aamulla olisi tullut isännän kanssa avioero. Mutta kunhan on antanut kaikkensa lapsilleen. Ihan kaiken. Kokoajan. Ja lapset tahtovat tauon. Kaikesta. Äidistä. Äiti, hanki elämä. Oma. Älä elä meidän kautta. Pliis. Mä tukehdun.

RUOSKAMAMMAT.

Näiden äitien lapset loistavat. Koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Taaperona aloitettu lätkä tulee elättämään vielä koko perheen. Ihan sama, kiinnostaako poikaa enää kahdeksan vuotiaana. Raahataanko se jäälle itkien. Äiti tietää parhaiten. Nämä äidit huutavat kentän reunalla TAPA SE, vaikka kyse olisi sählystä. Nämä äidit saavat porttikiellon treeneihin. Muistavat kertoa joka väliin lapsistaan, kuinka ne loistavat lahjakkuuttaan, ja kuinka ei ehdi paneutumaan sellaiseen kuin Elämä, koska treenit on 7krt viikossa. Jopa mummon hautajaisista on kiire fudistreeneihin, kun on joku vitun cup toisella puolella Karjalaa. Näiden äitien lapset elävät autossa, ja syövät kylmiä pinaattilettuja.

KASVATUSOPASÄIDIT

Nämä mutsit suunnittelevat jo kasvatustapansa ovulaation aikana. Kuinka heidän PikkuPerttunsa ei tule koskaan kiroilemaan. Eikä syömään sokeria. Ja kuinka bussissa huutavat vauvat kuuluu aina nostaa syliin, kuten he tulevat tekemään. Heidän lapsensa syntyy jo valmiina, ja omaavat käsityksen oikeasta ja väärästä. Tai jos sattuu kaipaamaan ohjausta, ei ikinä ainakaan koroteta ääntä. Tunteidenkirjo pidetään ainoastaan positiivisessa atmosfäärissä, heidän lapsensa sielua ei järkytetä sellaisella kuin suuttumus. Raskausaikana kasvattavat sivussa sujuvasti ystävien lapsia, arvostelemalla kasvatus-ja kuritustapoja. Kauhistelevat ja huokailevat. Tietävät tasan tarkkaan, miten hoitaisivat lapsen raivokohtauksen, tai taaperon uhmakilarit. Tietävät lapsista kaiken, kunnes se oma lapsi syntyy. Kunnes heistä tulee Äitejä. Ja sen jälkeen, vihaavat kaikkia, jotka luulevat tietävän kasvatuksesta kaiken.

SOKERITTOMAT ÄIDIT

Tämän lajin edustajat vainoavat syntymäpäiväjuhlia. Kerhon kekkereitä. Koulun Halloweenbileitä. Raahaavat itsetehtyjä steviakeksejä ja kirsikkatomaatteja tarjottavaksi. Synttäreiden jälkeen lähdetään nälkäisinä kotiin, koska pöytä notkui babyporkkanoista, kurkkutikuista ja juuressipseistä. Dippikin oli oman vuohen maidosta hyydytettyä. Terveellistä.
Nämä äidit haistavat jo kaukaa, onko lapsen kyläpaikassa syöty korvapuusteja, ja lapset usein vastaavatkin jäätelöä tarjoavalle monotonisesti, että "ei kiitos, siinä on sokeria, se tappaa."
Kun lapset pääsevät sokerin makuun, sitä iloa ei pysäytä mikään. Ja pääsetkin Sokerittoman Äidin mustalle listalle. Tarjottuasi viinerin. Ja se lista on pitkä.

KESKIKALJAISÄT

Nämä valloittavat isäpersoonat ovat kaljansa ansainneet. Joka ilta. Raskaan työn raatajat, jotka iltapalaksi huitaisevat kevyesti sixpäkin, miksei kovaan mallasnälkään jopa mäyräkoiran. Tai pari. Nämä pulleapakkiset lahjat maailmalle, eivät huomaa vaimon yökötystä. Kun pitäisi hellyyttä antaa lämpimän mallashönkäilyn tahtiin. Koska mies tekee työtä, on se oikeutettu raskaan sarjan rentoutukseen. Ihan eri asia, jos vaikka vaimo tinttaisi pullon, tai kaksi punaviiniä hyvän työpäivän päälle. Ei ole sama ollenkaan. Vaimohan olisi holisti. Selvästikin. Mutta Keskikaljaisä, on ohrapirtelönsä ansainnut. Koska on mies. Suomalainen mies. Ja se pitää ymmärtää. Lastenkin. Mäyräkoira illassa on sama kuin joisi piparminttuteetä, rentouttavaa ja hyvää sielulle. Isän sielulle, ei nyt mietitä muiden sielunelämää. Ei kuulu muille. Olenhan nämä ansainnut kovalla työllä.

Anteeksi jo valmiiksi.

Mutta tässä vain muutama.

Suosittelen lukemaan kevyellä mielellä.

Laastarit polvissa.

Nämä ihmisjätteenä pidetyt, unohdetut ihmiset.

Jotka eivät apua aina huoli, ymmärrä pyytää tai osaa ottaa vastaan.

Joskus hekin leikkivät kymmenen tikkua laudalla, kesällä shortseissa, laastarit polvissa.

Joillain himassa äiti sai turpaan, poliisit tunnettiin etunimeltään.

Joidenkin olohuoneessa nukkui aina isän ystäviä, oksennukset rinnuksilla. Etsien aamuisin ohrapirtelöä, haparoivin käsin.
"Haetko poika naapurista kaljaa,saat kaks markkaa."

Joillain oli jo lapsena vaikeuksia päänsä kanssa, ajatuksista ei saa otetta. Pilvenpoltto tasoittaa mielen, keskiketterä rauhoittaa. On parempi nukkua. Kunhan äiti ei saa tietää, muuten mennään taas huostaan. Siellä kun on se setä, joka lukitsee huoneeseen. Yksin.

Laastaripolviset lapset kasvaa, matkan varrella jotain menee vituiksi.
Sä et pärjää. Sä jäät yksin. Elämän kestää, kun saa ajatukset kevyiksi. Viina ja kaikki oheismömmö, joita saa mistä vaan, on sun pelastusrengas.
Susta tulee renki.

Suomiviina ei hauku sua. Keskiolueen on kolmannen asteen yhteys. Sä et ole yksin humalassa, sä olet lähes sosiaalinen.
Viina valehtelee sulle, ei mitään hätää.
Tätä saa lisää. Mietitään huomenna.

Huominen on huomenna.

Tulee huominen, 20 vuotta myöhemmin.

Et pysty syömään. Mutta onneksi söit maanantaina, nyt on vasta keskiviikko.

Sua ei kukaan nää kadulla.
Sua ei kukaan nosta ylös, kun kaadut.

Taas toi spurgu makaa tossa. Hyi vittu, paskonut housuun.

Muistat kun kesällä juoksit noita kallioita, laastarit polvissa ja nauroit.

Nyt sulla ei ole mitään. Ihmisarvoa. Pidätyskykyä. Näläntunnetta. Rahaa. Perhettä.

Oma vika. Jonkun vika. Väärä polku. Kukaan ei navigoinut.
Ehkä joku yritti. Mutta en kuunnellut.
Koska huominen on huomenna.

Meidän kodin vieressä on erään säätiön talo. Jossa asuu narkomaaneja, katkolla olevia, alkoholisteja, tuomiota istuvia.
Jotkut aloittaneet alusta. Jotkut ei enää ehdi.

Yhteiskunnan jätettä?

Ihmisiä.

Ne ei saa enää otetta kaikki. Elämään, tai edes siihen vuorokauteen.

Muutama herrasmies hakee aamuisin lähi Alepasta aamupirtelöään.
Ne odottaa toisiaan, tukee toisiaan. Kirjaimellisesti. Joku aina tahtoo mennä lepäämään kesken aamulenkin.

Eräs herra aina huutaa mulle "Olisit soittanut! Olisin tullut kantamaan sun ostokset!"

Mua aina naurattaa. Tyypin numero ei taida olla mulla muistissa 

Usein on tämäkin isäntä osunut asfalttiin. Saanut osumaa kaljakavereiltaan.
Mutta aina se muistaa mut.

Eräät sekakäyttäjät norkoo aina samassa paikassa automaatin edessä.

Ne avaa mulle ovet, vaikkei kukaan muu näkis. Että taistelen vaunujen, ostosten ja ipanoiden kanssa ulos kaupasta.

Nää rientää pitelemään ovia. Kehuu lasten pyöriä. Joka kerta.

Niillä ei ole kiire.

Ja vaikka kuinka on tää tahmea päihteiden muta, imenyt elämän perustukset heiltä pois...

On suurelle osalle jäänyt se inhimillisyyden ripe jäljelle.

Jonkun lapset. Jonkun isät ja äidit.

Jotkut vajoo pimeyteen. Jää sinne.

Mutta monella näkyy silmissä se lapsi, joka kiusas talonmiestä kesäisin.

Laastarit polvissa.

Jos Wilma/Helmi olisikin aikuisten maailmassa

Entäpä jos Wilma/Helmi siirtyisikin peruskoulutyylillä aikuistenkin maailmaan? Työpaikoille ja aikuisopiskeluihin.

Moninaisuutta edustava lapsi (vanhalta nimeltään erityislapsi, mutta en saa sitä termiä ilmeisesti käyttää enää, sillä ei ole "erityisyyttä." On vain moninaisuuksia..) loistaa usein vahvuuksiensa ja haasteidensa rinnalla yhdessä tietyssä asiassa.

Arvaatteko jo?

Tämä koulumaailmassa kunniamainettakin niittänyt, raportoinnin olympialaji. 

Nämä meidän kaikkien leijonaemojen neurokemian rakkauspakkaukset, voisivat lähes edustaa opetusviraston lehtisissä, se tuttu logo paidassaan, ja olla kunniajoukkue.

Sillä kukaan, ei k u k a a n eikä mikään muu ihmisryhmä, kerää yhtä paljon tilanneraportteja itsestään, kuin He tekevät. 

Jokainen pieraisu. Se yksi puuttuva kumi tunnilla. Jokaikinen lipsahtanut "vittu", jopa silloinkin, kun kyseessä koprolalia (Touretten litaniamainen kiroilu tai muuten spontaani, tarkoitukseton tic-oire jossa rivoudet kyseessä), ilmoitetaan näppis sauhuten tänne Informaation Pyhättöön.

Wilma, Helmi, ja ne *pling* ihanat viestit.

Älkää käsittäkö väärin. Dokumentointiin tarkoitettu informatiivinen kommunikointikeskus ajaa myös tärkeän, alkuperäisen tarkoituksensa. 

Dokumentoinnin. Lapsen tukimuodot. Ne positiiviset palautteet. 

Meillä lasten nykyisessä koulussa tämä toteutuu ; Wilmaa käytetään oikein.

Mutta koska olen negatiivinen persreikä tänään, ja satun omaamaan kolme koululaista, keskityn nyt niihin toisiin, laatua "Ei Niin Positiivinen". 

Kun kuuluu erityisperheille (vai moninaisuusperheille...🤔) suunnattuun vertaistukiryhmään facebookissa, saa tietää todellisen asian laidan moneltakin seikalta, mitä tulee koulunkäyntiin ja palautteeseen. Tukimuotoihin ja käytäntöihin. 

Näissä ryhmissä myös kukkii musta huumori sekä tragikomiikka, sillä se on meille välillä ainoa keino jaksaa. 

Kun yhden lapsi sijoitetaan tai aloittaa sairaalajakson, koska kotona perhe ei kykene enää auttamaan lasta ja kaikki uupuu, ei siinä naurata. 

Se itkettää. 

Mutta kun toinen äiti, saman tilanteen eläneenä, kommentoi "Hei nyt sitä kuuluisaa omaa aikaa ottamaan, lähetäänkö naurujoogaan?" , saa kyynelten läpi nauraakin.

Kuka tahansa ei voi vitsailla. Mutta siellä voi, sillä hyvän maun rajoilla taiteilu huumorissa, hävisi jo edellisen Lääkitsen Lapseni- vitsin mukana kuin Muumipeikko lumihankeen.

Nauroin eilen erään äidin postaukselle, jossa asetti itsensä lapsen paikalle. Sinne omalle työpaikalleen, tarkkailun alle, Wilma-viestien päähenkilöksi. 

Idea oli mitä mahtavin, ja antaa perspektiiviä moneen kotiin. 

Postaus kirvoitti muutkin äidit asettumaan lapsensa paikalle, mutta työelämän versiossa, ja kyllä syntyi mitä mahtavampia Wilma/Helmiviestejä pomoilta. 

Oli pissanpidätyskyky koetuksella 😂

Ajattelin tehdä oman versioni. 

Siirrän itseni nyt kouluun, jossa siis reaalielämässäkin päiväni vietän. 

Leikitään, että opettajani (terveisiä opelle!) raportoisi minusta, tunnettuun ala-ja yläasteen Wilmatyyliin, kotiin avomiehelleni tässä tapauksessa. 

Kerron nyt totuudemukaisen, mutta "opettajan" osuudelta fiktiivisen koosteen tältä viikolta, yhteen päivään puristettuna.

Eli tapahtumat ovat oikeaa elämää.

Wilmaa ei meillä aikuisilla onneksi tarvita kuin siihen alkuperäiseen, informatiiviseen tarkoitukseen 😉

Mutta palaute on fiktiivinen leikki, peruskoulutyyliin 🤓

Leikitäänkö? :

" B vietti oman open tunnilla osan ajasta hytkymällä tuolissaan. Tasapainotyynystä ei selkeästi ole apua, mutta ei ole sopivaa keikkua edestakaisin tuolilla. Jutteletteko kotona hiukan itsehillintää, sillä kuuntelutaito on tärkeää. 

B myös on ottanut tavaksi huudella vastauksia sieltä täältä, muiden viitatessa puheenvuoroaan nätisti. Selkeästi kärsimättömyyttä ja kunnioituksen puutetta muita kohtaan, tätä voisi harjoitella kotioloissa vaikka pidättämällä pissaa. Kun kupla nousee otsaan, on oma vuoro pissata. Hyväksi havaittu harjoite, suosittelen ottamaan matot pois lattioilta. 

Innokkuus on mahtava piirre, mutta korostan: kouluolosuhteissa on tiedettävä asemansa oppilaana. B ei voi raahata kahvinkeittimiä, suodatinpusseja, eikä keksipaketteja luokkaan. Luokkatila ei ole kahvio. Ymmärrän, että kahvi on pitkällä tähtäimellä kallista ostaa koulun kahviosta, mutta emme voi tehdä luokasta turhan kodinomaista. Oppilaat voisivat viihtyä liikaa, ja en pääsisi koskaan sieltä pois. 

Voisitko harkita B:lle vieroitusta kofeiinista? Vihreä tee sopisi levottomalle ihmiselle paremmin. Ehkä se toppuuttelisi jatkuvaa kysymysvirtaakin, ja toivoisinkin tästä pienimuotoista verkostopalaveria. 

B selkeästi leikkii joko tyhmää, tai oikeasti on sitä. 

Kukaan ei kysy samaa asiaa kymmenettä kertaa. 

Tehtävänannossa hiukan sisäistämisen pulmaa: piti tehdä power point esimerkki, mutta B kirjoitti novellin. 

Meillä ei ole resursseja käydä läpi hänen tekstejään, ja kyse oli vain harjoitustehtävästä. Laitoinkin B:n kirjoittamaan 50 kertaa paperille "tiivistän tekstejäni". 

Tänään pyysimme kirjalistaa, materiaalin etsintää, ja tehtävänä oli etsiä kirjastoista alakohtaista kirjallisuutta.

B:n tiimi teki tehtävän hyödyntäen verkkoa, joka oli hieno ajatus. Mutta en pyytänyt missään nimessä koko kirjaston teoksia alalta. 

Minusta tuntuu, että omaehtoisuus on hiukan vahvistunut, ja toivon jatkossa hiukan itsesäätelyä häneltä.

Hyvinvointiprojektin teema taisi olla B:n ehdottama, tosin koko tiimin kannattama kyllä, ja Mielenterveys/Henkinen hyvinvointi onkin tärkeä aihe käsitellä. Tiimityö onnistui, ja jokainen ylitti itsensä kertomalla julkisesti esitelmän muodossa omasta mielen haasteestaan. Olisi kuitenkin sopivaa käsitellä kotona, kuinka syvällistä materiaalia tahtoo tuoda koulun projektissa esiin. Aiheet saattavat herkimmille olla liikaa, ja koin, että B suorastaan yllytti muita tehtävään. 

Pohtikaa kotioloissa, mitä aiheita kannattaa tuoda kouluprojekteihin esiin, ja mitä pitää pimennossa. Ei anna hyvää kuvaa alan opiskelijoista, jos jokainen huutelee haasteitaan ympäri kyliä, jonkinlainen julkisivu pitäisi kuitenkin säilyttää. Keskustelkaa kotona. Kokeilkaa syventävää piiriharjoitusta, jossa kiertää pallo, ja jokainen lausuu vuorollaan mantraa "älä puhkaise kuplaa". 

B tekee harjoitteesta oman power point esitelmän, ja jakaa sen luokan edessä.

Tämän viikon ongelmaksi B:n kanssa on noussut krooninen myöhästely. Mikään ei oikeuta viisiminuuttisiin myöhästelyihin joka aamu, vaikka kuinka olisi kuusi lasta kotona ja yksi oksentaa parkkipaikalla. 

Tästälähtien jokaisesta myöhästelystä mukaan sinun allekirjoittama syy, miksi on myöhässä, sekä vessassakäyntikielto. 

Oppii sitä säätelytaitoa. 

Jos B ei pian terävöitä otettaan, otan yhteyttä aikuistensuojeluun ja ehkä saamme apua hänelle. Tai emme. Mutta niin kuuluu tehdä.

Puhukaa myös kotona kielenkäytöstä, luokassa osa alaikäisiä, V sana on hyvin traumatisoiva. Toivoisinkin, että ikänsä puolesta B olisi nuorisolle enempi se äidillinen hahmo, kuin kaverillinen sählääjä, mutta selkeästi olemme kaukana tästä. 

Pyydän hoitotaholta B:n lääkeannoksen nostoa, sillä en koe että lääkitys on yhtään poistanut tuota "sairautta" häneltä. ADHD näkyy hänessä edelleen, joten luulen että hänellä on nyt jokin lumelääkityskokeilu meneillään.

B varasti koulun ruokalasta omenakaurapaistosta. 

Väittää, ettei huomannut hintalappua, luullen sen olevan osa kouluruokaa. Mutta kyllä aikuinen ihminen osaa huomioida, mikä ei ole ilmaista, ja mikä ei. Hyvä muistisääntö on, että ruokalassa on 99% tarjottavista ilmaista opiskelijalle, ja siellä jossakin se 1% maksullista. 

Hiukan ympäristön havainnoinnin probleemaa selkeästi havaittavissa, tai valikoivaa radikalisoitumista ja uhmaa. Pidämme tästä keskustelun, sillä koulun omaisuuden luvaton käyttöönotto on aina viranomais asia, mutta saatamme myöntyä euron ja kolmenkymmenen sentin korvauksiin, jos lautakunta on yhtä mieltä. Mietimme seurauksia viikonlopun yli.

Muuten koulupäivä sekä viikko sujunut mukavasti ☺

Hyvää viikonloppua! "

- Mielikuvitus Ope

Ps. ADHD ei ole sairaus. Tämä olettamus elää yhä, jostakin syystä. ADHD ei parannu pois lääkityksellä, vaan lääkitys lisää ainoastaan toimintakykyä.

Älä Äiti ole täydellinen - äitiyskään ei ole.

Projekti nimeltä Äitiys.

Taapero ei suostu syömään sun Naperokerhon luomusormiruokaa. Tahtoo nakkia ja keksin. 

Uuvuttaa jo ajatuskin,kuinka taas epäonnistuu tehtävässä Ravitse Lapsi Oikein.

Lapsi heittää sun marsun ruoalta muistuttavan pöperön lattialle ja verhoihin. 

Voi vittu. Se oli lähiruokaa, ja matalan hiilijalanjäljen omaavaa täysipainoista sörsseliä.

Pilkot nakkipaloja räkää tihkuvan taaperon naaman eteen, ja näet ilon palaavan, ja pettymyksen kaikkoavan.

Pettymys siirtyy sinuun.

Luet reseptejä, huokailet kuinka et koskaan tahdo kuormittavan lastasi moisella moskapaskalla, jota ruoaksi kutsutaan.

Luovut lapsen myötä suolasta, voista, lisäaineista, sokerista, eineksistä, pikaruoasta, pakasteista, etsit kuin uskon riivaama lahkolainen GMO vapaata ravintoa, natriumglutamaatitonta, gluteenitonta, soijatonta, sen pitää olla suomalaista, lähellä tuotettua, vegaania, puhdasta ja sitä ainoaa oikeaa juuri Sinun Lapsellesi.

Koskaan ei ole porkkana ja peruna kuulostanut yhtä hohdokkaalta,kuin nyt.

Vaikkei taaperosi ole allergioilla kyllästetty, haastat päiväkodit, kaverisynttärit, sukujuhlat, itseasiassa kaikki kinkerit joissa voisi poiketa tappavan tasapaksusta arjestasi porkkanoiden ja herneiden äärellä........haastat heidät. 

Tekemään samoin.

Kukaan ei saa myrkyttää PerttuPellervon elimistöä nallekarkilla. Ei kukaan.

Todennäköisesti isovanhemmat väläyttävät rennon syömisen maailmaa, ja antavat salaa lapselle jälkiruoaksi pullan.

Kyllä. Vehnää. Sokeria. Kaikkea, jotka edellyttävät kivitysrangaistusta.

Ne pelkää sua. Oikeesti.

Että haistat hengityksessä korvapuustin.

Lapsesi kuuluu saada jo kohdusta saakka virikkeitä. 

Onnesta soikeana, näet mainoksen vaginaan ängettävästä kuulokkeesta.

Musikaalinen dildo.

Lapsestasi kehittyy jo ensimmäisiltä raskausviikoilta lähtien vähintäänkin täydellisen nuottikorvan omaava Sibelius.

Soittelet pimperosi kanssa lempparimusaa vaaville joka ilta.

Miehesi ei ymmärrä, mokomakin uuvatti.

Olethan raskaana. Ja rakennat lastasi täydelliseksi yksilöksi sitten vaikka yksin. 

Genitaalialue on varattu tätänykyä tulevan lapsesi musisointiin, ja rytmitajun kehitykseen.

Eihän siitä sovi tulla tavallinen tallaaja, joka ei hiffaa heti synnärillä, kuka on Nikke Ankara tai Anna puu.

Mies tumputtakoot 9kk, vauva sitäpaitsi pelästyy satunnaisesti kurkkivaa herkkutattia. Mitäs sitten kerrotaan lapselle, kun se kysyy että kuka mua tökki kun olin äiti sun vatsassa? Niih. Miettikääs sitä. Ajatuksen kanssa.

Saa traumoja lapsirukka.

Jos musikaalidildo ei nappaa, etkä toivo tulevaa rumpalia kotiin syntyväksi, toki valitset sitten lukemisen riemun masuasukille.

Olethan tuomassa maailmaan uutta ajattelijaa, joten tarpeeksi yleissivistävää lukemista pitää höpötellä kasvavalle vatsalle.

Kuten Raamattua.

Ja lasten kirjallisuutta.

Mutta ei Prinsessa Ruususta. Liian seksististä. Liian epätasa-arvoista shaibaa. Että muka neito tarvitsee prinssin pelastaakseen hänet....muokkaat sadun nykytasa-arvoon sopivaksi. Jos on pakko. 

Ruusunen ei olekaan Prinsessa, vaan prinssi.

Prinssi Pioni vaikka sitten.

Hän odottaa...eiku ei odota, liian epätoivoista....hän toivoo että joku ohimennen piipahtaisi. Ja seivaisi hädästä. Ikiunesta.

Ja koska satu on nykyaikainen, pitäähän kohdussa kellivälle jo opettaa, että se saattaa hyvinkin olla prinsessa, joka kurvaa harrikallaan ohi, ja ziigaa että katos perkele. Linna. Käydääs kurkkaa meininki. Ja siellä Herra Pioni vetää zetaa kuola poskella, odottaen suudelmaa.

Tai, pelastaja voi ihan hyvin olla Prinssi Uljas. Ja kaksi prinssiä elävät elämänsä loppuun asti onnellisina. Linnassa. Jonka sisustavat pohjoismodernilla tyylillä, ekologisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Ja adoptoivat neljä lasta kehitysmaista, koska vatsanaperolle pitää opettaa ettei kaikki voi lisääntyä itse. Ja lapsia on maailma pullollaan ilman kotia.

Nämä ovat tärkeitä seikkoja tietää. Jo ennen synnärille joutumista.

Kun se piltti on saapunut, tai useitakin jopa.....muista että väsynyt äiti on epämuodikas.

Se on vähän semmonen hiljainen kuiskaus kahvipöydässä. Jos vähän uuvuttaa.

Älä nyt jumalauta möläytä, että olet m a s e n t u n u t.

Ethän tahdo vaivaantunutta hymyilyä, " aikansa kutakin" ja Kyllä Ennen Vanhaan Jaksettiin - litaniaa. Ethän?

Se kun on laiskuutta hei. Oot vaan laiska. Ihme vetelys, kun maksalaatikkoa ostat.

Itse ne pitää riisit keittää, possu teurastaa ja maksa silpoa. Hei haloo.

Imellyttää ja hauduttaa.

Koska lapsethan leikkii sillävälin kun äiti häärää. Ihan niinkuin ennen vanhaan. Vähän risua kato jos käy äpäröinti liian hurjaksi.....Eiku......ainiin, ennenvanhaan oli niitä metodeja.....no mutta. Eihän niitä enää käytetä, riittää rakentava keskustelu lapselle. Niin tottelee. Tai kuuluisi ainakin, ellei se ole häiriintynyt.

Ja muistakaa, että ADHD on vain trendikäs tapa selittää huono kasvatus. Ei mikään oikea juttu. Ihan huuhaata. Vaikka näkyy aivokuvassakin,niin keksittyä kaikki tyynni.

Mutta kyllä pitää jaksaa. Ja viettää jokainen aika mitä vuorokaudesta löytyy, laatuaikana perheen kera.

Se on kato semmonen juttu, että vittuun kaikki itsekeskeinen.

Mitä sä "omalla ajalla", kun voi pelaa Muuttuvaa Labyrinttia.

Se että ipanat kuristaa toisensa vuoronperään hävittyään pelin, tai säännöissä tulee riitaa niin, että tuntuu kuin olisi keskellä kapakkatappelua kääpiöiden kanssa..................se on sitä HUONOA VANHEMMUUTTA hei.

Sä oot vaan skeida vanhempi.

Koska muutenhan ne istuisi kuin kirkossa, ja hymyilisi psykopaattisesti koko seesteisen pelihetken läpi.

Näin on näppylät nyt.

Sä olet Äiti. Puoliso. Siivooja. Tuomari. Kokki. Kauppajuhta. Roskaämpäri. Sylkykuppi. Rakastaja. Ystävä. Kasvattaja. Syli. Järjen ääni. Aktiviteettiohjelmoija. Läksyjen tarkistaja. Nyrkkeilysäkki. Nukuttaja. Tutti. Lehmä.

Ajattele nyt.

Miten tarpeellinen oletkaan.

Ole onnellinen!

Koska tuo on vasta kaikkea, mitä sä JO olet.

Sun pitää muistaa YRITTÄÄ OLLA myös Reipas. Kaunis. Huumorintajuinen. Liikunnallinen. Aktiivinen Vanhempi. Sosiaalinen. Kiltti. Hyvä. Tyydyttää puolisosi. Luottaa. Olla Aina Valmiina. Ruokkia perhe ajallaan. Valmistaa itse alusta saakka kaikki. Viljele jopa itse. Kasvata salaatit. Pidä koti kauniina. Sisusta. Kutsu ystäviä kylään. Osoita olevasi Hyvä Äiti. Pidä ystävyyssuhteet kunnossa. Ole nöyrä. Älä odota liikoja. Muista kehittää itseäsi. Ole tehokas. Pärjää työelämässä. Kouluta itseäsi maailman tappiin saakka. Syö terveellisesti. Laihduta raskauskilot. Juokse Naisten Kymppi.

Tämmöstä pientä, kevyttä..

Onko se niin vitun ihmeellistä, jos Äiti väsyy?

Onko?

Mikä siinä on? Ihmeellistä?

Äiti saa olla väsynyt.

Äiti saa oikoa, jotta jaksaa ottaa huumorilla kuraa niskaan uhmäikäisiltä.

Äiti saa tilata pizzaa, jotta ehtisi katsoa lempiohjelmansa.

Äiti voi kahvitella ilman lapsia. Illalla. Lasten nukkumaanmenoaikaan.

Äiti voi laittaa makkarin oven kiinni, ja olettaa että toinen puolisko hoitaa. Ja vaikka lukea. Tai nukkua.

Äiti saa itkeä, kun ei jaksa kuunnella enää. Siivota kuudetta kertaa keittiön pöytää. Ripustaa pyykkejä illasta toiseen.

Äiti voi haistattaa vitut.

Vaatimuksille, ja Projektille Äitiys.

Lakata kynnet, vetää neljä muffinsia naamaan yksin, eikä jättää lapsille seuraavaksi päiväksi yhtäkään.

Äiti saa olla masentunut, ja huutaa koko maailmalle. Kuinka maailman tärkein työ joskus pudottaa korkeelta ja kovaa.

Äitiys ei ole projekti.

Se on valinta.

Ja ihan kuten missä tahansa duunipaikassa, joku saa joskus burnoutin.

Mutta Äiti ei saa sairaslomaa äitiydestä.

Vanhemmuus mitataan nykyään tehokkuudessa. Sosiaalisissa taidoissa.

Hiffaako kukaan, että vauva-ja taaperoaika on vasta Työharjoittelua?

Sä et tiedä, millainen susta tulee, ja teet virheitä.

Pedagogisia, kasvatuksellisia virheitä.

Sä et tiedä, kuka sun lapsesta tulee.

Onko eskarissa ehkä jo erityishaasteita? Tuleeko taaperoaikana esiin kehityshäiriöitä?

Vai eikö suunniteltu kasvatustapa ollutkaan simppeli?

Sinä. Et. Kontrolloi. Äitiyttä.

So go with the flow.

Tee ne virheet, väsy, itke, ja leivo sitten sitä vitun pullaa.

Sinä päätät.

Sä olet Äiti. Et Projekti.

Sä et ole Sankari, eikä sun tarvi ollakaan. Riittää kun saat lapset vatsat täynnä nukkumaan, eikä päivä ollut täysin paska.

Koska jokaisessa päivässä on jotakin hyvää.

Sä hengität.

Ne vitunvempeleet ja legoukkelit

Sisusta kuten suurperhe.

Mä välillä vilkuilen sisustusblogien valokuvia,ja kelaan............................että onneks meitä ei oo kutsuttu kylään.
Se on kato yks semmonen simsalabim, ja feng shuit on wituillaan.

Me jo tiedetään,kuinka turhaa, on pistää tällä testosteronimäärällä,mitä tästä kämpästä löytyy,rahaa sisustukseen.
Ei täällä pysy nanosekuntia pidempään mikääään kiva Artekin sohvapöytä nättinä,ilman että siihen on kohta bommattu permanent tussilla "kikkeli".
Ei sen puoleen,ei luottotiedottomalla yhteiskunnan hylkiöllä ole varaa mihinkään Artekiin,ei edes Pentikiin. Onko se edes mikään. Pentik. Emmä tiedä,tiedän Marimekon,oon sen verran sisustuskulturelli. Ja Tiger on kova. Ikea Alias: Leikkaa Liimaa Kokoa ja huomaa, että puuttuu ruuvi sekä tappi. Siinäpä kysytään motivaatiota,mielenterveyttä ja intohimoa masokismiin. Kun ostat Ikeasta.

Ilman kasauslääkitystä ei parane avata pahvilaatikkoa Ikeasta.

Jokatapauksessa. Jokamutsin sisustukseen kuuluu minusta nämä elementit:

- Legot. Niitä pitää olla lattioilla. Koska mistä sä muuten tiedät pääsetkö korkeimpaan nuottiin keskellä yötä? Kun hihkut "aaaaiiiiii viiittuuuuu!!!!" Ja ilman niitä,ei lapsesi oppisi näitä sulosanoja. Näitä kielikulttuurin timantteja,joita päiväkodissa sitten toistellaan.
Ihan sama mitä sä kuvittelet että on kerätty pois.....se YKSI perkeleen PallinaamaNinjago on ujuttanut itsensä sun yölliselle pissareissureitille. Sen lyhyen tanskalaisen legoukkoelämän tarkoitus,ja missio,on porautua jalkapohjaan. Sun jalkapohjaan. So u feel pain.

Muista imuroida se saatanankätyri aamulla.

-Collect them all. Tiskit. Kerää ne kaikki. Koko kokoelma. Anna niiden rehottaa kaikessa loistossaan,koska vastaan taistelu syö vain energiaa. Ne on semmosia perkeleitä, että mitä enemmän sä syötät tiskikoneeseen,sitä enemmän niitä rönsyää takaisin tiskipöydälle.
Joten. Ihastele. Katso niitä. Ne pitää sinusta. Rakasta niitä.
Et koskaan pääse niistä eroon.
Ellet vaihda kertiksiin. Mutta silloin kaikki puunhalaajamammat söisi sut elävältä,koska satutat Äiti Maata,and we dont want that. Do we. Olet muutenkin kaikkien Pyhien Äitien Mustalla listalla,älä tee sitä virhettä. Ne tietää jo,ettet lajittele biojätteitä,ja missä sä asut.
Matala profiili=Paras profiili.

-Edullinen epämiellyttävien vieraiden karkoitin, on jarruraidat. Boxereissa. Lattialla.
Kun on 5 poikaa,tämä elementti on toistuva.
Jos tiedossa on energiasyöppöä kahviseuraa,älä pyydä poikiasi keräämään kalsareita lattioilta. Annan niiden tehdä työnsä loppuun. Hyvää jarruraitaa ei kannata haaskata,eikä piilottaa. Kerää sitten myöhemmin kaikki kerralla.

-Tee-se-itse-Taide. Meidän kaksoset 4,5v piirtävät. Joka päivä. Paljon,PALJON.
Kuka tarvitsee suurien artistien töitä,kun voit kuorruttaa seinäsi raikkaalla otteella.

Kuten jättimäisillä dildoilla (avaruusraketti), skitsofreenisilla ukkeleilla joilta puuttuu kaula (perheenjäseniä) tai jonkinmoisilla heimomerkeillä (pokemonpallot). Suosittelen myös orgaanista tilataidetta,joka koostuu jogurtista kaapin ovissa,suklaasta verhoihin pyyhittynä tai ihan vaan räkää seinässä. Koska miehet. What can u do.
Maalasihan se eräs suurmies historiankirjoista mm.omalla paskallaan. Yksi nippasi korvansa irti. Joten aika laimeeta tää vielä on. Paskan suhteen no comments..
Lisätään vielä seinään kirjoitettu "PALLIT".

Itse suosin termiä "Kivekset"...

-Älä unohda pyykkitelineitä. Näitä sisustuksen hirviöitä. Niitä vitunvempeleitä,joihin törmäät öisin. Päivisin ja aamulla.
Pyykinkuivausteline muistuttaa mikä sä olet. Kuka sä olet. Mitä varten sä olet täällä. Ja mitä sä tulet tekemään vielä seuraavat 10vuotta eteenpäin, and then some.
Kunnioita sitä.
Se pitää sun jalat maassa,jos kusi nousee hattuun. Koska muiden kalsareiden ripustaminen on todellisuutta. Kaikki muu on turhaa.

Odottelen kutsua johonkin kauniiseen kotiin.
Johonkin...Alvar Aalto Asuntoon.

Kerron mielelläni lisää sisustusvinkkejä. Oikeesti. Soitelkaa hei.