🚹 OCD ja Tourette: Illuusio pikkutarkasta järjestelijästä, ja rivouksien huutelusta elää yhä. Korjataan sitä hiukan, jooko? Ne kun on kaikkea muutakin, ja vähän lisää. 🚺
"Öitä! Nyt sinä sanot."
- Öitä!
"Siis kaks kertaa. Sit mä sanon vielä kaks kertaa."
- Öitä öitä!
"No nyt tuli kolme kertaa, vittu... No mä alotan alusta sitte, kiitti hei."
Poika toivottaa hyvät yöt koirille, siskolle, isälle, kaikille, uudestaan. Touretten vaatiman lukumäärän verran.
Viimeisenä poika seisoo mun edessä, kaksi sormea pystyssä, ja odottaa.
- Öitä, öitä?
Kuuluu helpotuksen huokaus, ja perästä " kiiiiiiitos vihdoin!"
Sitten juomista ennen sänkyyn menoa: Vesihana kolme kertaa tappiin asti auki, syöksyvä vesi kaartuu tiskialtaassa lojuvasta likalautasesta pitkin lattioita.
"Oho, lattia on sitte ihan märkä! Heitän siihen pyyhkeen päälle, öitä öitä kaikille ja ÄLKÄÄ SANOKO TAKAS ENÄÄ MITÄÄN."
Tourette on tällä hetkellä 11-vuotiaalla lukumääriä, ajatus-ticcejä ja pakonomaisia lauseen keskeytyksiä sekä yhtäkkisiä puheripuleita, ilman merkityksellistä sisältöä.
Tic-oireet ja tiettyjen toimintojen toistot välttäen tasalukuja, ovat niitä siedettäviä. Pahimmat ahdistukset ja oman hulluusmittarin kyseenalaistamiset, tulee pakkoajatuksista.
Ne voivat olla lapsen mieleen hyvin vaikeita käsitellä, sillä seksuaaliset ja väkivaltaiset pakkoajatukset yritetään järkeistää. Ihminen tahtoo tehdä niistä helpommin siedettäviä, joten vaikka oma moraali huutaa ensin Tämä on väärin!, saa Touretteenkin usein kuuluva OCD (pakko-oireinen häiriö) , kuitenkin kyseenalaistamaan oman terveen moraalin.
"Ensin mun aivot sanoo, että se on väärin. Mutta sitten alkaa ahdistaa: Onko se musta sittenkin oikein? Mä tiedän ettei oo, mutta se tulee siihen kokoaika uudestaan, eikä se tunnu enää miltään. Mitä jos ajattelen sen olevan ookoo? Sit mä oon ihan hullu. Pelkään että oon hullu. Yritän tunkee niitä pois, mutta ne ryömii takas kuitenki. Sit mä vaan leikin, ettei ne ajatukset oo mitään, pistän ne muurin taakse."
Kunnes tulee ilta.
Kuinka monta kertaa viikossa istun sängyn vieressä lattialla, puolenyön aikaan, selittämässä kuinka se on se Tourette ja sen pikkuserkku OCD, kun sabotoi niitä ajatuksia, survomalla omiaan sinne sekaan. Tänäänkin, juuri äsken yritin vakuutella taas hetkeksi eteenpäin, ettei hän valitse ajatella niitä. Ne pelottavat, vieraat ajatukset on kuin väkinäinen filmi siinä aivokuoressa, ja kela on jäänyt jumiin. Elokuva nimeltään OCD, pakko-oireinen häiriö.
Mieli yrittää selviytyä kauheuksista, ja järkeistää ne. Hyväksyä. Ettei kuorma ole liikaa kannettavaksi, mutta epäonnistuu. Moraali pitää huolen, että tiedät olevan väärin, mutta Tourette tahtoo dominoida. Puhua moraalinkin ympäri.
Ihminen ei tiedä mitä uskoa, mikä on oikein ja mikä väärin, unohtaa ajatusten kuuluvan oirekuvaan ja epäilee itseään. Onkin "hullu", ja ahdistuu entisestään.
Lapselle kaksinverroin kivisempi tie, mutta aikuisellekin elämänlaatua murentava.
On karmeaa, kun oma lapsi joutuu käsittelemään 11-vuotiaana asioita, joita ei kykene moni aikuinenkaan käymään usein läpi. Etuna on, että olemme näitä käyneet läpi ja auki revitty jo kolme vuotta. Jos ei puhumalla, niin viestitse puhelimella: Jotkin asiat eivät tule ääneen suusta ulos. Mutta ulos ne on tultava, muuten syö sisältä ja tuhoaa. Oli se miten kamala pakkoajatus, tai miten vastenmielinen taikka nöyryyttävä tic-oire, on ne tuotu päivänvaloon.
Kun kyse on neurokemiallisesta epätasapainosta, joka pakkoajatuksetkin syöttää ja muotoilee, tuo lääkitys joillekin apua tasapainoittaen ja säädellen neurokemiaa. Meillä on lääkeannosnosto edessä, sillä heräävä murrosikä ja hormonit, sekoittavat Touretten soppaa siellä kuupassa väliaikaisesti entisestään.
Tic-oireet vaihtuvat tiuhaan, pakkoajatukset moninkertaistuvat ja triggerinä pakko-oireisiin toimii mikä tahansa sana, laulun sanoitus, mainos, elokuva, video, tapahtuma tai kirja.
Myös tunteet ovat suuressa roolissa laukaisijana, etenkin voimakkaat, ääripään tunteet. Ja kun pojalla on ADHD sekä Asperger, tunne-elämä on perustallaajasta poiketen syvää, intensiivistä, kuplivaa ja kaikessa kirjossaan vaihtelevaa.
Minulla on kolme lasta diagnosoituna Touretten syndroomaan, kahdella eritasoinen OCD liitännäisenä. Neljällä ADHD, kahdella Asperger.
Kuopus on viisi vuotias, ja omaa jo monimuotoisia tic-oireita, sekä impulsiivisuutta ja levottomuutta, jotka näkyvät jonkinverran päiväkodissakin. Tällä viikolla on neuvola, jonne kiikutan lausunnon, jonka päiväkodista pyysimme tueksi mahdollisiin jatkotutkimuksiin.
Itselläni on ADHD, ja Touretten mahdollisesti lievempi muoto, mutta elämä tic-oireiden ja pakkoajatusten kanssa on ollut raskastakin. Diagnosoitua ei Tourette minulla ole, mutta muutamat seulat täyttäneenä ja haastattelut lapsistani läpikäyneenä, en epäile omaa osuuttani geeniperimän jakaantumisessa.
Neurokirjon ominaisuudet ovat jopa 80% periytyviä, ja usein tulevat limittäin, toistensa liitännäisinä.
Tourette saattaa lieväoireisena salamatkustaa huomaamattomana teini-ikään saakka, kunnes oireisto tulee selkeämmin havaittua, mutta yleisimmin ensioireet putkahtelevat esiin jo varhaisemmassa lapsuudessa. Koulupolun alku on tyypillinen Touretten esiin laukaiseva tekijä: Tourette ruokkii itseään stressillä. Mässäilee, ja saa näin paremman otteen.
Monella ikä on suotuisa, ja oirekuva kevenee huomattavasti aikuisuutta kohti, mutta pienellä prosentilla toureetikoista käy päinvastainen.
Tourette ei rikasta kenenkään elämää. En löydä siitä mitään muuta hopeareunusta, kuin pakollinen armo ja tietoisuuden tuominen muille. Ilman armollisuutta itseä kohtaan, ei jaksa tämän kanssa elää. Ei vaan jaksa. Tämä repii rikki, kunnes opit itsekorjautumaan, sitä ennen ja siinä välissä, elät repaleisena sisältä.
Tietoisuuden jakaminen ympäristölle auttaa jaksamaan, sillä ilman tietoa olet valokeilassa muiden johtopäätösten ruoskittavana.
Kiusaamiseksi tulemisen riski on järkälemäinen ja todellinen. Ja se tapahtuu, jo seuraavalla välitunnilla, jossakin päin maailmaa. Monesti ja monelle lapselle.
Mutta vaikka tulisi kiusatuksi ulospäin näkyvän/kuuluvan tic-oireen vuoksi, tuho on suurin siellä ajatuksissa. Kun pakkoajatukset kietoutuvat omiisi, yrittäen omistaa koko tilan ja hallita. Ja taistelet, koko ajan, arkesi lomassa. Yrittäen kuunnella, nähdä, oppia, nauraa, toimia, keskittyä, olla kuten ne muut.
Määrätä itse.
Tourette ei kysy, tahdotko tanssia. Se ottaa kiinni ja vie.
OCD ei kysy oletko samaa mieltä. Se on aina oikeassa, jos et tiedä sen valehtelevan.
Tieto antaa aseet taistella kaikkea sitä vastaan, mitä se kylvää ja niittää, siksi tätäkin saa jakaa ❤️ Koska mun lapset ovat muutakin. Heillä on nauru, empatia, ilo, saavutukset ja se sydän, joka määrää kaikista eniten, enemmän kuin yksikään Tourette.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti