Onko loma lomaa?

Olen tunnetusti huikea Lomafani.
*Lauseessa sarkasmia*

Olen lukuisia postauksia kirjoittanut aiheesta syysloma, hiihtoloma, kesäloma, pääsiäisloma, loman etkot ja niiden jatkot.
Suurperheessä, jossa 5/8 perheenjäsentä omaa rikkauksia (vaiko haasteita 🤔😉) erinäisillä F-koodeilla.
ADHD, Tourette ja Asperger.

Olen jo naurettavuuteen saakka tuonut ilmi arvostukseni lasteni käänteispsykologiana suoritettua sisarrakkautta kohtaan.
Kuinka nostan hattua heidän tuhannelle ja yhdelle keinolle täyttää jokainen tunti vuorokaudesta, kotona tai ihmisten ilmoilla, mielikuvitusta pursuavan monipuolisesti toisiaan solvaten ja sisarusten virheitä korjaten.
Ja kuinka rutiineista ja päivän selkeästä toiminnasta hyötyvä lapsikatras ikäänkuin tussahtaa käsiin, kuin vanha suutari joka päättikin laueta. Kranaatti, siis. Koska äidin päiväohjelma täyttyy toiminnanohjaustilanteista 24/7, erotuomaroinnista, ratkaisukeskeisestä pohdinnasta konfliktitilanteissa 12krt/vrk, jäätävästä kaaoksen raivaamisesta ja ikuisen nälän täyttämisestä.
Ellei jälkikasvu ole kavereiden kanssa ulkona.

Nyt syyslomalla, jota on vasta nämä h i t a a t muutama päivä vietetty, olen tuntenut oloni pikemminkin parisuhdeterapeutiksi, kuin äidiksi.
Sisarusten väliset selvittelyt, tai yhden lapsen sooloilu, eskaloituvat usein verbaaliseen rumuuteen ja jälkijäristyksiin, sotkun siivoukseen ja pölyn laskeutumiseen.

Lomat neuropsykiatrisen haasteen rikastuttamassa perheessä ovat pelkkää tunteiden ja tulkinnan vuoristorataa, jossa osumaa saa sisarusten ohella isi sekä äiti, ja joskus kitka tarttuu isiin ja äitiin, ja kabaree jatkaa kehäänsä.

Kauas kodin turva-asemasta ei voi lähteä.
Kouluarjesta poikkeavat aktiviteetit päättyvät aina kotiin, sillä muutoksien tuomat kuormat eivät ole nättiä kaadettavaa missään muualla. Kotona sillä ei ole väliä.
Myöhemmin käynnistyvät päivät ja ylenpalttinen rentous luovat vapautta ja liikkumatilaa, joka ei palvele kaikkia ihmisiä. Ainakaan isoin annoksin.

Äidin oma levottomuus nousee potenssiin kymmeneen jokaisella lomalla, sillä arjen kellotettu runko on poissa, pää huutaa
Saa aikaiseksi kaikkea!
Viihdytä lapset aktiviteeteilla!
Ole tehokas!
Pese ne vessat!
Tee koulutehtävät ja kurssin lopputyö, Lue opintomateriaalia!
MENE LENKILLE!
Pysy rauhallisena vaikka kukaan muu ei olisikaan!
Viettäkää laatuaikaa luonnossa!
Valokuvaa ruskaa!
Nauti!

Tee kaikki edellämainitut jotka unohdit jo!!!

Kaikki pyörii mössönä päässä.

Hain vasta kirjani kirjastosta, joka pitäisi loman aikana lukea, ja tehdä siitä kirjareferaatti kouluun. Olen pyörinyt imuri kädessä kotona, ja todennäköisesti imuroinut aina samaa huonetta. Olen tiskannut, ja ajatellut että mitä kaikkea hyödyllistä tässäkin saisi aikaiseksi, jos ei tarvitsisi tiskata, vaikka siinähän mä sitä teen. Hyödyllistä.
Olen vienyt lapseni uimahalliin, jotta voin saada huomautuksen porealtaassa *uinninvalvojat ovat virkaintoisia*. Olen puhunut 8vuotiaan kanssa seksistä, sillä aihe on aikaisen murrosiän vuoksi kasa ajatuksia lapsen päässä. Ja ne pitää saada ulos vaivaamasta.

Olen itkenyt jatkuvia konflikteja, ja nauranut typerää läppää yöllä teinien kanssa.
Olen miettinyt parisuhteen hoitamista, sillä ilman sitä ei meidän perheessä mikään toimi.
Ilman tietoista hoitamista ja pyrkimystä parempaan.

Olen nukkunut viiden tunnin yöunien sijaan lähes 8h. Jokainen, on kuitannut vähän univelkojaan, paitsi meidän kuopus: hän kokee että rutiinit voittavat yöunet, ja herättää koko talon viimeistään puoli kahdeksan aamulla. Hänellä ei ole lomaa, pelkästään kivaa 24/7, jopa silloin kun lyö oikean tiukan suoran isin kiveksille. Tai silmään. (Lapsi on tutkitusti väkivaltaisimmillaan tuossa kehitysvaiheessa, ja joskus, se sattuu.....) 😅

Tällä hetkellä istun kahvilassa. Yksin.

Eikä muiden lasten melttarit, kirkuminen ja kiukuttelu täällä tunnu miltään.
Sentään eivät ole omia, ja tunnetilani on sekoitus empatiaa ja vahingoniloa.

Kahvini on yllättäen kylmää, koska kirjoitin tätä taas ihan liian kauan.