Minä ja ihmiset

Joskus mä poden huonoo omatuntoo, etten muista kohteliaisuuksia viljellä ympärilleni.
Joskus vituttaa, etten tunne mitään. Kun muut huokuu tunneskaalaa läpi.

Usein myöskin ruoskin itseäni verille - mielessäni, kun tunnen liikaa ja reagoin heti.

Jengi kelaa, että oon sosiaalisesti lahjakas, rakastan olla ympäröity ihmisillä. Onhan mulla itse luotu klaani, täällä näin. Himassa.

Pakkohan mun on rakastaa ihmisiä, eikö?

Todellisuudessa mun hautajaisissa ei tällä menolla ryysistä näy, eikä kukkameri korista multaa, sillä en ruoki sosiaalisia verkostojani mitenkään oikein. En kastele kaveruuden kukkaa, kylvä kiintymyssuhteiden siemeniä.

En jaksa ihmisiä.

Enkä valitettavasti mieti paljoakaan, mitä muille kuuluu. Sillä se ei tapahdu siinä, sillä hetkellä edessäni. Sujuvasti kyllä kuuntelen mitä muille kuuluu, kasvotusten, puhelimitsekin. Ja kiinnostun hetkessä, kuuntelenkin osan jopa.

Mutta ihmisissä on paljon epämateriaa, mistä en saa kiinni, sellaista turhaa täytettä jo pelkästään vuorovaikutuksessa.
Kaikilla on naamiot, eikä ne peitä mitään.
Luulevat niin.

Mä jotenkin väsyn kaikesta täytemössöstä, ihmisen tarpeesta olla ensin mauton ja hajuton, maalata sellainen muottiin sopiva mielentila itselleen, ja olla mitä toiset tahtovat olevan. Tai, kuinka olisi mahdollisimman vähän kuormittava, ärsyttävä, mahdollisimman vähän Se Oikea Sinä.
En usko ensivaikutelman illuusioon, ennakoituun näytelmään. Aina se naamio tippuu kuitenkin, jossakin vaiheessa.

Olisi helpompaa, jos mulle riittäisi, että oon kiva, ja kaikki tykkää musta. Helpompaa mulle.

"Helppo" ei tainnut lukea mun käsikirjoituksessa alkujaankaan 🤔

Lapsena ja nuorena tein kuten kuului: vietettiin aikaa laumassa, asuttiin jopa laumassa.
Oireilin jo tuolloin fyysisesti: migreenillä, pahoilla vatsaoireilla, ihottumilla ja syömishäiriöllä. Mutta kunhan populaa pyöri ympärillä, oli mulla jotakin arvoa.

Mulla ei pyöri enää kukaan ympärillä, jos ei lasketa omia lapsia ja heidän kaveripiiriään.

Ja mulla on jotakin arvoa.

Ehkä sosiaalikärpänen puree mua vielä jokupäivä, ja kahvittelen vuoroin vieraissa ja sunkin kotona. 👋

Ehkä ei.

Leikki-ikäinen ja mediakasvatus

Leikki-ikäinen ja medialaitteet.

Ehdoton ei?
Passivoi ja pistää "kierroksille"?
Kaikkinensa pahapaha lapsuuden turmio, ja viattomuuden riistäjä?

Vaiko osa teknologian luonnollista kehitystä, yksi oppimisen keino muiden joukossa?
Valvottuna väylä tietoon, mutta valvomatta väylä tiedon ylitulvaan?

Kaikkea tuota, ihan jokaista. "Ei makeaa mahan täydeltä", sanoo sokerileipuri. Ei visuaalista virikkeellisyyttä yli sietokyvyn, sanoo neuropsykiatri.

Mutta mikä on sopivasti, ja mikä on sopiva ikä lapsen hyödyntää medialaitteiden viihde-ja oppimistarjontaa?

Tässä kohtaa varmaan pätee yksi mantra ylitse muiden, ja ehkä jopa yli suositusten:

Tunne lapsesi.

On lapsia, joiden kapasiteetti ottaa vastaan visuaalista stimulaatiota ja ärsykettä, sekä sovellusten vaatimia ohjeita, ongelmanratkontaa tai hahmoituskykyä, on heikompi. Tai, sanotaanko mieluummin reaktiivinen, herkkä.
On lapsia, jotka kykenevät hyperfocukseen jo kolmivuotiaina, ja puolituntia värityssovellusta on helppo nakki.

On lapsia, jotka uppoutuvat mielenkiintoiseen sisältöön, jonka lopettaminen katkaisee hyvän flow-tilan. Aiheuttaen "eroahdistuksen", jonka saa muuten lopettaessa minkä hyvänsä itseään motivoivan aktiviteetin.
Kun motivaatiokeskus saa "ravintoa" tyydyttävästä puuhasta, aivokemiassa fluidit virtaavat vilkkaasti, on lopettaminen "kesken" kuin seinään juoksu.

Vituttaa yhtä rankasti, sattuu jopa aivolohkoon.
Tulee tyhjyys.

Tässä kohtaa kimpoaa pallo huoltajalle. Aikuiselle.

Niin tylsää kuin se onkin, rajatut peliajat kaikessa auktoritäärisessä kurjuudessaan, ovat lapsen - leikki-ikäisen tai koululaisen - oppimisenkin kannalta, aikuiselta hyvin suositeltava teko.
Perkeleitä sylkevä ja laitteita viskova pikkuinen rakkauspakkaus on brutaali näky, mutta luonnollinen reaktio herkän neurokemian syövereissä painivalla pallerolla.

Pelin selkeä väli-ilmoittelu, "ruoka kohta valmista, sen jälkeen ei paluuta laitteille", ajastimen ja hälytysten käyttö konkretisoi aikaa lapsellekin.
Ajantaju hiukan hahmottuu, sillä aikakäsite on monelle kouluikäisellekin jotakin epätodellista.
Aikaa ei näe, silloin sitä ole, kulu eikä tarvitse ajatella. Lisäksi tauotus ja pienet välihäiriöt katkaiset liiallista hyperfocusta, jolloin irtautuminen ei ehkä ole tiiliskivellä päähän - vertaus.

Meillä käyttää jo 3v mediasovelluksia, Pikku Kakkosesta muistipeleihin ja lasten juutuubiin.
Autopelit, rakennuspelit ja englanninkieliset lasten lorut, ovat laiteaikana kulutuksessa, ja Baby Shark-lasten biisi tunkeutuu jo yöllisiin painajaisiini.

Mutta aikarajattuna tämäkään, ei sulje muita toimintoja pois. Ei liikuntaa, leikkiä eikä unen saantia.

Medialaitteiden - sekä sovellusten käyttö arkipäiväistyy yhä enemmissä määrin, ja kouluissa opiskelu painoittuu entistä enemmän virtuaalimaailmaan.
Kirjojen kantaminen on pian "vanhaa hyvää aikaa", ja chromebookit eskarirepuissa peruskauraa.

Maailma kehittyy, ihmiset ja tietoisuuden kulku sekä käsittely, muuttuu.

Joskus muinoin, kirjoja ja aikakausilehtiä pidettiin pakanallisina, sekä passivoivina. Tuhoisina ihmismielelle.

Tuho tulee, sitä ei voi pysäyttää. Ihminen on osansa sen edistämisen hyväksi jo tehnyt, olemme itsetuhoisin laji koko planeetalla.

Onko medialaite oppimisen välineenä isossa kuvassa isoin ihmiskunnan päänsärky, vai yksi kehityksen askel lisää, joka potkaisee perseelle jossakin vaiheessa tämäkin?

Tiedä häntä.

"Daddy shark, bam bam, badambam......"

Teinien vanhemmat ja ikuinen kesäloma.

Kilisteleekö teilläkin teinit puolilta öin keittiössä, keittelemässä nuudeleita, juuri kun olet laskenut 489 lammasta, 67 apinaa, harjoittanut syvähengitystä ja valvesukellusta, jotta saat unen päästä kiinni?

Onko teilläkin - oi teinien vanhemmat - vakavassa harkinnassa käyttää shokkiterapiataktiikkaa lapsillenne, mitä tulee omaan intiimielämään puolison kanssa? Ja niihin liittyviin akwardeihin keskeytyksiin, sekä Leikitään Nukkuvaa - minuutteihin, joita kertyy koululaisten kesäloman aikana LIIKAA, sillä " Ainii äiti, siit mun scootista pitää muuten kiristää tämäjatoi osa plaaplaaa lässytilää" on JUMALAUTA PAKKO kertoa keskiyöllä????

Ainoa mitä silloin tekee mieli kiristellä, on ovien saranat. Ikuiseen jumiin.

Avaako teinisi jääkaapin jokainen kerta saatteella : Eihän täällä oo vittu mitään syötävää.
Ja kävit juuri kaupassa.

Onko jälkikasvullasi oletus, että lompakkosi on pohjaton kultakaivos, eikä sieltä koskaan Aikuisten Oikeesti vähene raha, vaan otettu seteli taikka kolikko, palautuu *chiching!* saman tien takaisin.
Sama ihmellisyys tapahtunee toki tilin saldon kanssa.

Tuntuuko siltä, että joko seurasi ei päiväohjelman sisällöstä riippumatta kelpaa, ja ilmoitus perheen yhteisestä retkestä saa aikaan teinille ilmeen, josta voisi päätellä, että pikkuaikuista pyydetään vähintäänkin vaihtamaan älypuhelimensa malliin Nokian 3110, ja konsolipelit ristinollaan ruutupaperilla?

Mutta kaiku "Mä en koskaan pääse minnekään" kummittelee nurkissa, teinin ohittaessa sinut, ja etenkin silloin se kumahtaa ilmoille kuin sotahuuto, jos erehdyt kysymään "hei ootko tehny kotityös?"

Mä keksin pari hyvää vinkkivitosta "Survival Kit for the summer vacation, FOR PARENTS".

Selviytymiskikkoja kesälomalaisten vanhemmille.

• Kerta pullo punkkua päivässä saa korkeintaan viranomaisia paikalle, eikä se nyt ainakaan edistä sen Vuoden Vanhempi - pokaalin haltuun saamista.........niin termosmuki on ihan kiva pikku retkikuppi, kun lähdet hermolenkille lähimetsään, "keräämään nokkosia"  tai mitä vittua nyt harrastatkaan siellä luonnossa.
Nokkamuki leikkipuistossa toimii myös.
*ei itse kokeiltu mutta harkinnassa*

• Verbaalinen Ei Kenellekään Kohdistettu purkautuminen toimii, kun oikein ahdistaa ja panettaa. Kiroilu on pienin paha siihen verrattuna, mitä ajatuksia ihmismieli kuupassaan pyörittelee. Ei ne perkeleet satu, eivätkä saatanat traumatisoi. Kesä on liian lyhyt traumoihin, mutta liian pitkä itsesäätelyyn.

• Älä nyt herranisä kokkaa ainakaan. Roiskeläppä on yllättävän hyvää kylmänäkin, ja pinaattiletuissahan on vihanneksia. Voila!

• Etelänloman korvaa teinin instagramiin laitettu sääriselfie uimastadionilla, altaan äärellä. Muista että altaan pitää näkyä, äläkä unohda lakata varpaankynsiä. Lisäefektinä tee MyDay rusketusrajoistasi.

• Tyhjennä jääkaappi, ja odota puoleen yöhön kun teinit saapuvat riennoiltaan (vaikkei niillä ole ikinä mitään tekemistä) tai kaivautuvat koloistaan - aistivat siis, että tahdot nukkumaan.
Kuuntele, miltä kuulostaa, kun ei OIKEASTI ole mitään syötävää, ja äänitä tämä muistutuksena lapsillesi. Äänessä on ero, kun kaapissa koristaa pelkkä valo.

• Pukeudu Lampun hengeksi. Sillä sellaisena he sinut näkevät: toiveiden toteuttajana.
Pakota heidät kanssasi lähimarkettiin Lampun hengeksi pukeutuneena.

• Ripusta ruoska ja käsiraudat sänkysi yläpuolelle: teinit kyllä pysyvät kaukana makuuhuoneestasi, usko pois.

Ei muuta kuin hyvää kesää, vanhemmat. 👋
Ps.
En ota vastuuta kenenkään lomavinkkikokeiluista..

ADHD aikuiset

AIKUISET HOX!

ADHD on aikuisilla hyvin alidiagnosoitu.
Lyhyt muistutus jokaiselle.

Jos arkeesi suurella määrin liittyy JO lapsuudestasi tuttua:

•Aloitekyvyttömyyttä, asioiden loppuun saattamisen hankaluutta/pakonomaista loppuunsaattamista (flow tila)
•Tunteiden säätelyn ongelmia (ääripään tunnetilat ominaisempia)
•Ympäristön merkittäviä hahmotus vaikeuksia (et muista reittejä, paikan nimiä, mitä ympäristössä oli vaikka käynyt enemmän kuin kerran)
•Työmuistin heikkoutta (et muista lukemaasi/kuulemaasi/näkemääsi/tekemääsi, itse en muista 5 numeroista salasanaa vaikka syksystä asti naputellut koneelle)
•Tylsyyden sieto jääääääätävän vaikeaa - tunne, että jokainen minuutti on hyötykäyttöön tarkoitettu
•Ajanhallinnan vaikeutta, aikakäsite olematon (lähtö tunnin päästä, sinulla ei siltikään henkilökohtaiset minuutit tikitä, lähtö on aina yllätys ja sen kiireen sietäminen lähes itkun paikka aina)
•Kompensoit elämääsi lukuisilla hälytyksillä, varaamalla siirtymiin ja valmistautumisiin tunteja aikaa, keksimällä erinäisiä keinoja selviytyä arjesta kuten muut, naamioitua.
•Epätärkeät puuhat ovat maton alle lakaistavaa: ulosotto on kaveri, siivoaminen ahdistavaa tai pakonomaista (👋), mutta omaa mielenkiinnonkohdetta voit uppoutua tekemään keskellä kaaostakin tuntien ajaksi, eikä lopettaminen suju ilman perkeleitä: dopamiinintuotanto häiriintyy.
•Väsyt ja oireilet fyysisesti virikkeellisessä ympäristössä, paikoissa, joissa vaaditaan tarkkaavuutta ja skarppaamista. Nämä voivat olla ihan kyläilyreissuja tai käyntejä Hoploppiin tai pelkkä koulu/työpäivä, jokaikinen päivä.
•Harkintakykysi on heikko.
•Omaat kykyjä ja osaamista, jopa ehkä poikkeuksellista taitoa, mutta et osaa/pysty hyödyntämään sitä kuten toivoisit, tai ääripää: olet tehnyt siitä itsellesi ammatin, mutta käytännön asiat saattavat olla ylivoimaisia, ulkoistat ne, tai laiminlyöt

Tässä kuvaelma OMASTA arjestani, ILMAN lääkehoitoa.
Ominaista myös luovuus, sensuroimattomuus, heittäytymiskyky, valikoiva lahjakkuus ja korkea älykkyys (ei kuitenkaan määritelmä).

Jos kuulostaa tutulta, ja nämä määrittävät arkeasi/dominoivat, varaa aika psyk.sairaanhoitajalle. Voit hakea apua.

Oirekuva hyvin yksilöllinen, yllämainitut osuvat allekirjoittaneeseen, jokaiseen ne kuitenkaan eivät sovi, jokainen oire.

ADHD ei ole ikiliikkuja-syndrooma, ADHDlla on jopa neljä eri muotoa, kertoo nykytutkimukset.

Kaiken A ja O on: Sen arkea dominoiva vaikutus pitää olla olemassa, vaikkakin oirekuva elää omaa elämäänsä jo pelkästään hormonimuutosten kautta, ja läpi elämän.
Kyseessä ei ole silloin "kaikki väsyy joskus", "minäkin unohdan välillä asioita", vaan se dominoi elämää hankaloittavasti.