Meissä kaikissa asuu..............

Äitimaailman Inhokit.

Jälkikasvua kun rupee pukkaamaan maailmaan, sitä tietämättään liittyy tähän ihmiskunnan omaan, isoon salaseuraan.
Maailmaan, joka ei ole pyöreä. Vaan se on laatikko. Ja nurkkiin ängetään ne, jotka eivät täytä yleisiä kriteereitä.

Kovasti huudellaan, että äitiyttä on monenlaista, ja isyyttä.

Mutta kun toteutat jotakin, joka hiukan venyttää laatikon reunoja...raottaa kantta.....otetaan nilkasta kiinni. Ja raahataan laatikon nurkkaan.

Äitiys, isyys, vanhemmuus. Yksi iso laatikollinen ihmisiä, jotka yrittävät siellä pysyä. Laatikossa. Ettei revitä nurkkaan häpeemään.

Noh.

Mä vastapainoksi, ihan ettei vaakakuppi ole liian kevyt toisella puolen..........voin kertoa Äitimaailman inhokit. Tai miksei Isimaailman. Miten vaan. Mutta mulla niitä on.

Ja ettei kukaan saa hengenahdistusta tästäkin, suosittelen ehdottomasti lukemaan huumorin läsnäollessa. Ei silloin, kun pipoa kiristää, tai on ollut tappelu vaimon taikka miehen kanssa. Tai ystävän. Tai naapurin. Kivi kengässä? Vuokrat rästissä? Ääääh. Osta kirja mielummin.

TYHMÄT KYSYMYKSET vol.987662.

"Miten sä jaksat noin monen kanssa? Eikö sua väsytä?"

No mitä vittu luulet. Miten sä jaksat elämässä? Eikö sua sitten väsytä koskaan? Miksi kahvi on keksitty? JOTTA SE VOI VIRRATA MUN SUONISSA. Eikö työssäkäynti väsytä? Huono seksi? Aivottomat duunikaverit? Aamut?

"Onko noi kaksoset?"

Ei ollenkaan. Kloonasin ne Venäjän biolabrassa. Nää on koeputkilapsia, maailman ensimmäiset samannäköiset lapset, ja ne osaa lukea ajatuksia. Lisäksi ne ampuu lasersäteitä silmistä. Älä katso silmiin. Ikinä. Dumbass.

"Miten sä näytät niin nuorelta, et yhtään kuuden lapsen äidiltä?"

Miltä näyttää kuuden lapsen äiti noin niinkuin tilastollisesti? Puuttuuko multa tuulihousut ja kärsivä ilme? Vai hämääkö nää tatuoinnit? Se että meikkaan vähän? Ei kun ainiin. Mä tiedän. Johtuu varmaan siitä, että OLEN NUORI. 35v ei ole 85v. Just saying.

"Mä tulisin hulluksi tommosessa laumassa."

Mä olin jo hullu, kun tein tän lauman. Too late for that you see.

LILLERILALLERIMAMMAT.

Nää äidit puhuu lapsilleen kuin kauhuelokuvien myrkyttäjämummot. Kuten lemmikkikoiralle puhutaan. Kuulostavat aina häkeltyneiltä, kun kakka on vaipassa. Ihankuin siellä olisi kokkare kultaa. Tai kun lapsi herää vaunuissaan päiväunilta, se on aina yhtä suuri yllätys. Tai heittää kivellä kaveria hiekkalaatikolla. Tökkäsee kepillä silmään. Aina yhtä ihastuttavaa. Sillä saatanan pikkuoravaäänellä. Lillerilalleri mussunlussun. Ja mun sydän itkee verta, siirappi tukkii korvat. Enkä pysty muuhun, kuin dorkaan irvistykseen. Yrittäen näyttää olevani samalla aaltopituudella. Mutta mä en ole. Mä. En. Ole. Lähelläkään. Olen toisella planetaalla. Jossakin kuun takana. Vitun kaukana. Puhumassa lapsilleni samalla äänensävyllä kuin kelle tahansa muullekin. Koska en osaa muuta. I'm strange like that.

ELÄNVAINLAPSILLENI-ÄIDIT

Nämä Äidit/isät eivät ymmärrä, miksi joku vie puolivuotiaan mummille hoitoon yöksi. Tai, herranvitunjeesus, kolmekuisen. Koska Äidin kuuluu olla 24/7 vauvan vieressä. Nämä Äidit pitävät uhrialttaria kotonaan, jossa ylistävät Marttyyriäitiylijumalaa, ja puuhailevat omissa pikku käsityökerhoissaan Voodoo-nukkeja. Niistä Itsekkäistä Äideistä. Ja yhdessä tökkivät näitä nuppineuloilla. Nukkevaihtoehdot vaihtuvat kuukausittain, heinäkuun Voodoo-nukke oli PulloruokintaÄiti. Joulukuulle on suunnitteilla erikoisnukke: ÄitiJokaLähtiPikkujouluihin. Ovat tästä hyvin innoissaan. ÄitiJokaVeiVauvansaKuntosalille oli floppi, koska käsityökerhosta löytyi pettureita. Salille vauvansa vieneitä Juudaksia. Heidät karkoitettiin kerhosta, ja kasteltiin äidinmaidolla ennen sitä. Jotta pahuus ei tarttuisi seuraavaan 24tuntiin. Nämä äidit eivät tarvitse harrastuksia, eivätkä omaa aikaa. Ollenkaan. Asuvat keittiössä, jossa puurtavat aamusta yöhön luomulähiruokapöperöitä, ja lataavat instaan kuvia terveistä, ravituista lapsista. Vaikka lapsi olisi juuri käynyt mäkkärissä, sitä ei mainita ikinä. Koskaan. Kenellekkään. Koska siinä olis kasvojen menetys kyseessä. Näiden vanhempien lapset ovat aina väärinymmärrettyjä, ja heidän seura valitaan hyvin tarkasti. Nämä Äidit, taikka isät, eivät ikävöi parisuhdeaikaansa. Koska sen aika on sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Jos sitä silloin siis on enää. Mutta tarkoitus olisi kuitenkin. ElänVainLapsilleni-äidit postaavat iloisia kuvia Muumimaailmasta, vaikka lapset pelkäisivät sitä vitun Muumipeikkoa, ja aamulla olisi tullut isännän kanssa avioero. Mutta kunhan on antanut kaikkensa lapsilleen. Ihan kaiken. Kokoajan. Ja lapset tahtovat tauon. Kaikesta. Äidistä. Äiti, hanki elämä. Oma. Älä elä meidän kautta. Pliis. Mä tukehdun.

RUOSKAMAMMAT.

Näiden äitien lapset loistavat. Koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Taaperona aloitettu lätkä tulee elättämään vielä koko perheen. Ihan sama, kiinnostaako poikaa enää kahdeksan vuotiaana. Raahataanko se jäälle itkien. Äiti tietää parhaiten. Nämä äidit huutavat kentän reunalla TAPA SE, vaikka kyse olisi sählystä. Nämä äidit saavat porttikiellon treeneihin. Muistavat kertoa joka väliin lapsistaan, kuinka ne loistavat lahjakkuuttaan, ja kuinka ei ehdi paneutumaan sellaiseen kuin Elämä, koska treenit on 7krt viikossa. Jopa mummon hautajaisista on kiire fudistreeneihin, kun on joku vitun cup toisella puolella Karjalaa. Näiden äitien lapset elävät autossa, ja syövät kylmiä pinaattilettuja.

KASVATUSOPASÄIDIT

Nämä mutsit suunnittelevat jo kasvatustapansa ovulaation aikana. Kuinka heidän PikkuPerttunsa ei tule koskaan kiroilemaan. Eikä syömään sokeria. Ja kuinka bussissa huutavat vauvat kuuluu aina nostaa syliin, kuten he tulevat tekemään. Heidän lapsensa syntyy jo valmiina, ja omaavat käsityksen oikeasta ja väärästä. Tai jos sattuu kaipaamaan ohjausta, ei ikinä ainakaan koroteta ääntä. Tunteidenkirjo pidetään ainoastaan positiivisessa atmosfäärissä, heidän lapsensa sielua ei järkytetä sellaisella kuin suuttumus. Raskausaikana kasvattavat sivussa sujuvasti ystävien lapsia, arvostelemalla kasvatus-ja kuritustapoja. Kauhistelevat ja huokailevat. Tietävät tasan tarkkaan, miten hoitaisivat lapsen raivokohtauksen, tai taaperon uhmakilarit. Tietävät lapsista kaiken, kunnes se oma lapsi syntyy. Kunnes heistä tulee Äitejä. Ja sen jälkeen, vihaavat kaikkia, jotka luulevat tietävän kasvatuksesta kaiken.

SOKERITTOMAT ÄIDIT

Tämän lajin edustajat vainoavat syntymäpäiväjuhlia. Kerhon kekkereitä. Koulun Halloweenbileitä. Raahaavat itsetehtyjä steviakeksejä ja kirsikkatomaatteja tarjottavaksi. Synttäreiden jälkeen lähdetään nälkäisinä kotiin, koska pöytä notkui babyporkkanoista, kurkkutikuista ja juuressipseistä. Dippikin oli oman vuohen maidosta hyydytettyä. Terveellistä.
Nämä äidit haistavat jo kaukaa, onko lapsen kyläpaikassa syöty korvapuusteja, ja lapset usein vastaavatkin jäätelöä tarjoavalle monotonisesti, että "ei kiitos, siinä on sokeria, se tappaa."
Kun lapset pääsevät sokerin makuun, sitä iloa ei pysäytä mikään. Ja pääsetkin Sokerittoman Äidin mustalle listalle. Tarjottuasi viinerin. Ja se lista on pitkä.

KESKIKALJAISÄT

Nämä valloittavat isäpersoonat ovat kaljansa ansainneet. Joka ilta. Raskaan työn raatajat, jotka iltapalaksi huitaisevat kevyesti sixpäkin, miksei kovaan mallasnälkään jopa mäyräkoiran. Tai pari. Nämä pulleapakkiset lahjat maailmalle, eivät huomaa vaimon yökötystä. Kun pitäisi hellyyttä antaa lämpimän mallashönkäilyn tahtiin. Koska mies tekee työtä, on se oikeutettu raskaan sarjan rentoutukseen. Ihan eri asia, jos vaikka vaimo tinttaisi pullon, tai kaksi punaviiniä hyvän työpäivän päälle. Ei ole sama ollenkaan. Vaimohan olisi holisti. Selvästikin. Mutta Keskikaljaisä, on ohrapirtelönsä ansainnut. Koska on mies. Suomalainen mies. Ja se pitää ymmärtää. Lastenkin. Mäyräkoira illassa on sama kuin joisi piparminttuteetä, rentouttavaa ja hyvää sielulle. Isän sielulle, ei nyt mietitä muiden sielunelämää. Ei kuulu muille. Olenhan nämä ansainnut kovalla työllä.

Anteeksi jo valmiiksi.

Mutta tässä vain muutama.

Suosittelen lukemaan kevyellä mielellä.