Joskus mä poden huonoo omatuntoo, etten muista kohteliaisuuksia viljellä ympärilleni.
Joskus vituttaa, etten tunne mitään. Kun muut huokuu tunneskaalaa läpi.
Usein myöskin ruoskin itseäni verille - mielessäni, kun tunnen liikaa ja reagoin heti.
Jengi kelaa, että oon sosiaalisesti lahjakas, rakastan olla ympäröity ihmisillä. Onhan mulla itse luotu klaani, täällä näin. Himassa.
Pakkohan mun on rakastaa ihmisiä, eikö?
Todellisuudessa mun hautajaisissa ei tällä menolla ryysistä näy, eikä kukkameri korista multaa, sillä en ruoki sosiaalisia verkostojani mitenkään oikein. En kastele kaveruuden kukkaa, kylvä kiintymyssuhteiden siemeniä.
En jaksa ihmisiä.
Enkä valitettavasti mieti paljoakaan, mitä muille kuuluu. Sillä se ei tapahdu siinä, sillä hetkellä edessäni. Sujuvasti kyllä kuuntelen mitä muille kuuluu, kasvotusten, puhelimitsekin. Ja kiinnostun hetkessä, kuuntelenkin osan jopa.
Mutta ihmisissä on paljon epämateriaa, mistä en saa kiinni, sellaista turhaa täytettä jo pelkästään vuorovaikutuksessa.
Kaikilla on naamiot, eikä ne peitä mitään.
Luulevat niin.
Mä jotenkin väsyn kaikesta täytemössöstä, ihmisen tarpeesta olla ensin mauton ja hajuton, maalata sellainen muottiin sopiva mielentila itselleen, ja olla mitä toiset tahtovat olevan. Tai, kuinka olisi mahdollisimman vähän kuormittava, ärsyttävä, mahdollisimman vähän Se Oikea Sinä.
En usko ensivaikutelman illuusioon, ennakoituun näytelmään. Aina se naamio tippuu kuitenkin, jossakin vaiheessa.
Olisi helpompaa, jos mulle riittäisi, että oon kiva, ja kaikki tykkää musta. Helpompaa mulle.
"Helppo" ei tainnut lukea mun käsikirjoituksessa alkujaankaan 🤔
Lapsena ja nuorena tein kuten kuului: vietettiin aikaa laumassa, asuttiin jopa laumassa.
Oireilin jo tuolloin fyysisesti: migreenillä, pahoilla vatsaoireilla, ihottumilla ja syömishäiriöllä. Mutta kunhan populaa pyöri ympärillä, oli mulla jotakin arvoa.
Mulla ei pyöri enää kukaan ympärillä, jos ei lasketa omia lapsia ja heidän kaveripiiriään.
Ja mulla on jotakin arvoa.
Ehkä sosiaalikärpänen puree mua vielä jokupäivä, ja kahvittelen vuoroin vieraissa ja sunkin kotona. 👋
Ehkä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti