maanantai 9. marraskuuta 2020

Hyperfocus

ūüĒĻ"Ei voi olla ADHD, jos kykenee keskittym√§√§n noin hyvin pelaamiseen."ūüĒĻ

Lähes jokainen ADHD-lapsen vanhempi kuulee tämän stereotypisoivan fraasin, ainakin kerran.
Terveydenalan ammattilaisen, perusopetuksen henkilökunnan tai varhaiskasvattajan suusta.
Myös lähimmäisen sanomana.

Silloin viipale tietoa on paikallaan. Sen jälkeen pallo on kuulijalla, sillä on kuulijan vastuulla mitä hän saadulla tiedolla tekee.

Kuvassa n√§ette kaksi poikaani, 8-vuotiaat kaksoset. He pelaavat shakkia hyvin intensiivisesti, l√∂ysiv√§t lapsuuteenikin kuuluvan  pelin jo kuusi vuotiaina. Muistelevat s√§√§nt√∂j√§ siirroissa, ja saiko se sotilas nyt ottaa ne kaksi ruutua eteenp√§in vain aloituksessa, vaiko milloin vain.
He myös kausittain uppoutuvat opettelemaan piirtämisen saloja, youtube videoilta. Treenaavat lihaskuntoa puhelinsovelluksen mukana: viiden minuutin lankuttaminen ja kymmenen leukaa on peruskauraa.
Nämä pojat ahmivat tällä hetkellä kirjojakin, olen ostanut kasan uusia tieto-sekä satukirjoja.

Kuvan pojilla on vaikeatasoinen ADHD, molemmilla. Lisäksi toisella varmistui juuri Touretten oireyhtymä, "määrittämätön nykimishäiriö" kummitteli vuoden, kaksi, järjestelmään kirjattuna.
Nyt se on tarkennettu, sillä oirekuva pakkotoimintoineen ja tic-oireineen on dominoiva. Toisella kaksosella vielä epätiedossa Touretten osuus, mutta pakkoajatuksia ja tic-oireita poksahtelee esiin yhä tiheämmin.
Molemmilla on lääkitys, ilman sopivaa lääkitystä ja oikeaa annostelua, he eivät ole koulukuntoisia.
He nimittäin keskittyisivät ainoastaan aihealueeseen, joka stimuloi heidän välittäjäainevirtausta aivorungosta aivokuoreen. Siihen, mikä ruokkisi heidän motivaatiokeskustaan, ja toisi "palkitsemisen tunteen". Koulukuntoa syö ADHDn ja liitännäisdiagnoosien moniuloitteinen oirekuva kaikkinensa, se on pitkä tarina kerrottavaksi, mutta niistä lisää blogin vanhemmissa postauksissa.
8 henkisess√§ perheess√§mme neurokirjoa esiintyy viidell√§, toistaiseksi. Luku saattaa olla noususuuntainen ūü§∑‍♀️❤️. 

Tällä syvällä keskittymisen muodolla on oma termikin: Hyperfocus=Intensiivinen keskittymisen muoto.

Hyperfocus voi kest√§√§ saman aihepiirin parissa tunteja, viikkoja, tai siit√§ voi parhaimmassa tapauksessa jopa tulla ammatti. Ja hyvin usein ADHDn omaavat henkil√∂t kehittyv√§t juuri hyperfocuksen ansiosta mielenkiinnonkohteen asiantuntijoiksi. Tai, ainakin ovat siin√§ helvetin hyvi√§, etenkin jos hyperfocus on pitk√§aikainen. 

Sillä maailma ympäriltä katoaa.
Kaikesta muusta tulee "turhaa", epärelevanttia.

Tyypillisesti hyperfocus lapsella näkyy arjessa uppoutumisena mielenkiintoiseen puuhaan, eikä sen lopettaminen tai toiminnan keskeyttäminen tunnu miellyttävältä, "ennenkuin tämä on valmis/parempi/hyvä/hyvässä kohdassa".

Tämä johtuu välittäjäaineiden sujuvan virtauksen, "flown", äkkinäisestä katkeamisesta.
Pudotus on korkea. Seuraa usein ahdistus, raivo, turhautuminen, vastarinta, omaehtoisuus.

Itsellänikin on ADHD, ja olen omannut lukuisia hyperfocuksen aiheita elämässäni:

- Terveellinen ruokavalio ja elintarvikkeiden ravintosisällöt
- Liikunta
- Kosmetologia (ihonhoito)
- Ravintoaineet/lisäravinteet ja niiden vaikutus elimistössä
- Vaihtoehtohoidot
- Erinäiset artistit (musiikki)
- Kankaiden värjäys
- Neuropsykiatria

Ym. Ym.

Itselläni hyperfocusta vahvisti epäterveelliseen muotoon pakko-oireinen häiriö, joka ajoi lopulta Anorexiaan teini-iässä.

Stereotypia on, ja elää, mutta sen voi tappaa.

ADHDn omaava kykenee keskittymään - todella intensiivisesti - kun aihealue kiinnostaa häntä tarpeeksi, stimuloiden aivojen välittäjäaineita.

Joskus se on pinnallisempaa ja arkeen solahtavaa, välillä jopa muusta maailmasta eristävää.

Mutta jos toiminta ei ruoki motivaatiokeskusta lainkaan, sen aloittaminen ja saattaminen loppuun on verrattavissa pienten kivenmurusten lajitteluun kuumalla Saharan hiekkadyyneillä, helteessä ilman vettä.

 Loputon, turha ja kuolemaan johtava.

Mutta kun kiinnostaa, niin kaikki muu katoaa.

#oivallaadhd #näenepsy #adhd #mommybegood

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoittajasta

F90.0 ja Minä.

ADHD :n tuhannet kasvot. N√§m√§ ovat minun. F90   ❤ Olisin uskottavampi monelle, jos olisin lapsena ollut agressiivinen. Purkautunut k√§yt√∂...