Koulu alkaa: into vai inho?

🔹KOULU ALKAA🔹

- Hei, viikko enää, niin koulut alkaa. Jännittääkö uus koulu? (Poika 10v siirtyy 5.lk polikliiniselle luokalle, koska  OCD+Tourette/ADHD/Asperger)

*kuuluu eläimellistä mölinää pojan kurkusta*

"Jaaha. No pitää miettii keinoja tappaa itteni sitte."

- Häh. No höpöhöpö. Sulla on tilanteeseen nähden hyvin nyt. Tiiän ettet vielä sitä nää, mutta on kuitenkin. Siellä sun aikuiset tietää, mikä on Tourette. Siellä on muillakin, tosi monella. Et oo vähemmistöä enää sun luokalla.

" Et sä tiiä. Mitä helvettiä koulu on mulle. Ihan paskaa, meen sinne pilaa kaikkien päivän. Vaikken haluu, mut meen. Ja sit ku oon pilannu, vaikken oo halunnu, haistatan vitut kaikille. Mut emmä haluu pilaa muitten koulupäivää, niin se menee aina, vaihtuu koulu tai ei. "

- En mä voi tietää täysin, mitä helvettiä se on. En todellakaan. Mutta sinne moni menee helpottumaan, kun ei tartte enää skarpata. Teet tasan sun ticcien ja pakkojuttujen mukaan hommia, kolme tuntii per päivä. Taksi vie ja taksi tuo. Vaan muutama tyyppi luokassa kerrallaan, ja terapiakoirakin välillä pyörii siellä ☺️🤎 Varmasti löytyy "kouluun kuuluvaa paskaa", mutta lottovoitto meille hei. Sulle.

" No todennäkösesti mä lähen vittuun sieltä. Kesken päivän."

- Se on kuule aika helvetin kaukana kotoolta. Et sä sieltä tiedä minne mennä. Ei varmaan kannata.

" Jumalauta."

Koulut starttaa.

Uusien reppujen kahina, pyyhekumien tuoksut ja kirjojen oi-niin-ikiaikainen mutta epäekologinen päällystäminen, hiipii takaisin arkeen. Jännitys kihelmöi vatsassa: kavereita pääsee taas näkemään ja opelle kertomaan, mitä kaikkea on tehnyt kesällä.

Hankitaan uusia lenkkareita, tutkitaan penaaleiden kuoseja, ja koulupöydät ottavat paikkansa lastenhuoneissa.

Koulun aloitus, sekä kouluun palaaminen, on lapsen elämän kulmakiviä. Tärkeitä, muistojen taskuihin uppoutuvia asioita.

Ne ovat myös vatsaan uppoavia tylppiä iskuja.

Kuolemanpuheita, selviytymisen strategiaa.

Neurokirjon lapselle - oli se sitten ADHD, Tourette, OCD, Autisminkirjo tai jokin muu, tai kombo useasta - kouluun palaaminen, voi olla kuin määräys palaamaan sotaan.

Vaikka juuri selvisit hengissä edelliseltä taistelutantereelta, ja hädintuskin äänimaailma siitä hiljentynyt pään kaikuvista huoneista.

Hengitys juuri ja juuri tasaantunut.

Kaikki alkaakin taas alusta.

On vaatinut vuosia, työtä, sitkeyttä ja ennakkoluuloja, sekä järjetöntä stressin sietokykyä, jotta olemme edes tässä.

Missä nyt olemme mun lasteni kanssa.

Näiden tukimuotojen, terapiamuotojen, lääkitysten sekä suhtautumisten kanssa. Tämän tiedon, sekä työkalupakin kanssa.

Silti. Silti maailma romahtaa aika ajoin, ja silti hengitystä pidätellään silloin tällöin.

Epäonnistutaan, ja opitaan taas jotain uutta.

Meillä eniten arkea tällä hetkellä syö lapsilla Tourette/OCD.

ADHD tulee "hyvänä kakkosena", mutta lähinnä ruokkii yllämainitun oirekuvaa ahdistuksineen.

Lääkityksiä on, mutta enemmän elämänlaatuun vaikuttaa suotuisasti kuormituksen minimointi.

Rakkaat opettajat, vanhemmat ja rehtorit:

Neurokirjoon kuuluvan lapsen tärkein työkalu on ympäristö, sekä ympäröivien aikuisten tietous oirekuvista.

Pyytäkää kokemusasiantuntijoita kouluihin.

Pyytäkää vanhempia kertomaan luokalle/muille vanhemmille lapsensa oirekuvasta ja diagnoosista.

          🔹Tieto on tärkein työkalu🔹

 Korostan tätä voimakkaasti.

Lapsi, joka pidättelee pakkotoimintojaan, ticcejään, motorista levottomuuttaan, pakkoajatuksiaan, ITSEÄÄN........ on lapsi, joka pidättelee oikeuttaan olla sitä, mitä on.

Se lapsi pidättelee hengitystään.

Tukehtuu.

Sillävälin, kun ympäristö pohtii, onko nyt soveliasta kiroilla koulussa, vai ei.

Kaikilla ei ole samat mittasuhteet.

Kevyttä koulunaloitusta jokaiselle. 

💚