Vakava.

Osa lapsistani ovat perusilmeiltään vakavia.
Jopa vihaisen näköisiä.
Hymy ei ole maalattuna kasvoihin, sillä eihän pöntölläkään istuta muodon vuoksi, varmuudeksi: Jos vaikka iskee hätä.
Ilo näytetään aiheesta, eikä se katso aikaa eikä paikkaa, eikä varsinkaan tilannetta.

Toisten miellyttäminen kohteliaisuuden vuoksi, ilman perusteltua, etenkin ilman visuaalisesti järkeiltyä syytä, ei ole relevanttia.
Hymy ei ole raaja, jolla on perusteltu tarkoitus, vaan se on vapaaehtoisesti puettava asuste, joka ei tunnu usein omalta. Vaan ahdistaa, puristaa, kuuluu jollekin toiselle.

Mutta kun hymy tulee, räkäinen nauru raikaa, se ei kysy lupaa eikä Sinun ymmärrystä edes.

Sama pätee silmiin katsomiseen: mitään perusteltua tai pakollista tarvetta kyseiseen tapaan kommunikoida ei ole. Käytöstapa, kohteliaisuus.

Tunkeutuminen Omaan Tilaan.
Silmämunaan katsominen.

Älä tuomitse, jos et tunne käytöksen taustaa.
Ihmettele, ja kysy.
Moni Asperger- aikuinen peilaa ympäristön käytösmalleja, ja hallitsee jotenkin kohteliaan koodikielen. Oppii ja matkii jo lapsena.
Mutta ette näe verhon taakse, kun esirippu on raskaasti pudonnut. Itselle epäominaisen käytöksen väkinäinen käyttö kuormittaa, ja imee kuiviin.

Kyse ei ole niinkään osaamisesta.
Vaan tarpeesta.
Mikä muille on tarpeellista, on monelle epärelevanttia ja epämukavaa.