sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

I have a dream.

I have a dream.

Ja sellaiseksi se jääneekin, sillä saatanallista pääomaa vaativa unelmani vaatii Kunnon Kansalaisen Kelpoisuutta.
Luottotietoja, sekä palkollisia.

Unelmallani on työnimi: "Wonderland Of Zero Fucks Given"
Erityisen Käytöshäiriön Kestävä Leikkimaa.

Olisko kysyntää?

Leikkipaikka, seikkailupuisto meille katseita kerääville perheille, hyssyttelyn maailmanmestaruudessa pärjääville vanhemmille, meille kaikille jotka emme ehtineet ajoissa jonoon, kun itsesäätelyä ja harkintakykyä jaettiin.
Meille, joiden lapset omaavat sanavaraston, johon maailman pahamaineisimmat katujengitkin tarvitsevat kääntäjän.

Oma mesta meille, jossa yksikään mamma ei tärisevin käsin "pelasta" pilttipetteriään henkeään haukkoen kauemmaksi Sinun lapsestasi, joka Touretteaan oireillen purkaa ticcejään.
Missä saat vanhempana leijua kevyenä tuomitsevista katseista, niistä vitun pikku vinkeistä ja huomautuksista: ".... Hei anteeks.... Onks noi sun pojat kun kiroilee tuolla pallomeressä ihan hirveesti... Eivät varmaan kotona kiroile, mutta kuulin kyllä hurjaa litaniaa tulevan suusta just.... Kannattaa varmaan vähän torua..."  Ja sä katot sitä kauniisti meikattua naista, taapero kuolaavana sylissään, ja mietit: Toi sun skidi ei tajua vittuakaan mitä täällä puhutaan. Ei sinun loruja, eikä noiden koprolaliaa, ei frööbeleitä eikä pikkukakkosta, joten hengitä ja mene imee pillillä sitä sun soijalattea. Ettei huulipuna tuhriudu.
Mutta tyydyt sanomaan: "Jaa noi kaks vai tuolla, blondit pallomeressä? Kyllä kiroilee. Kotona, täällä, kylässä ja kirkossa, jos vaan sellaiseen erehdyttäisiin. Mutta jos ne VAAN kiroilee, niin silloin kaikki on hei ihan okei. Mut kiitos infosta, käyn sanomassa että poistuu pallomerestä, ettei pikkunaperot saa vaikutteita. Siirtyvät tuonne missä nää sanat on jo tuttuja. Vaikkapa trampoliinille.

Olisi se oma leikkipaikka, jossa jokaisella on omat "juttunsa", omat maneerinsa, tic-oireensa, pakko-oireensa ja haasteensa. Kenenkään pää ei käänny, kun kuuluu Vittupersehuorrrrasaatana, kukaan ei elettäkään tekisi noteeraamiseen, kun joku kävelee kuusi askelta taakse ja kuusi eteen, huudahtaa ja toistaa kolme kertaa. Ja jatkaa leikkejä.
Kukaan ei olisi yksin, vaikkei osaisi leikkiä kuten muut. Vaikkei hallitsisi fiktioon ja satuun perustuvaa eläytymistä lainkaan, vaan heille olisi omat puuhat. Liikunnallista, akateemista, taiteellista, tieteeseen pohjautuvaa tai historiaan perustuvaa toimintoa.

Yksikään skidi ei olisi kummajainen, kun pakenisi kesken hauskuuden aistihuoneeseen, ja kääriytyisi painopeittoon ölisemään. Sulloutuisi pussilakanan sisään ja keinuisi hiljaa, hetken.
Kukaan - ei kukaan - olisi sekopää, vaikka hakkasi päätään seinään, tai työntäisi sitä käsillään.

Sun lapses ei olisi "vapaan kasvatuksen hedelmä" siellä, vaikkei jaksaisi jonottaa esimerkillisesti pomppulinnaan. Sun mukelo ei olisi Lellitty Kultamussukka, vaikka pettymystensietokyky olisi luokkaa raivoapina, kun trampalla voltti ei onnistu ekalla, eikä ehkä tokallakaan yrittämällä.

Sä, ja sun jälkikasvusi kuuluisitte juuri sinne. Omienne joukkoon.

Sillä vaikka kuinka me tahdomme tietoisuuden leviävän kuin norovirus keväisin, ja vaikka kuinka me haluamme olla osa yhteisöä Itsenämme, juuri näin kun olemme.......... Niin meidän lapset janoavat paikkaa, jossa he eivät ole vähemmistö.
Me vanhemmat myisimme itse Saatanalle sielumme - mikäli se loppuun puristettuna rättinä kelpaisi hällekään  -  paikasta Omasta, jossa myötätunto kumpuaa samasta eletystä elämästä. Aidosta empatiasta, eikä pelkästä hypoteettisesta sympatiasta.
Olohuone meille, jossa kahvi on aina kuumaa - ja ilmaista - ja sitä hörppiessä yksin tai vertaisvanhemman vieressä, sun jälkikasvusi tekisi sitä omaa juttuaan. Oli se pakkomielteinen Hama-helmi operaatio, tiedonjanon sammutus tietokirjojen parissa, taikka kohtuuton ja täysin kontrolloimaton energianpurku pehmopallomeressä.

Kuulosuojaimia roikkuisi kuin joulupalloja kuusessa, ihan käden ulottuvilla. Kaikkialla. Ainoa taustamusiikki olisi sinä, ja sinun ajatuksesi.

Me.
Tarvitsemme.
Oman.
Valtakunnan.

Sisäpuisto. Leikkipaikka. Kohtaamispaikka. Hengähdyspaikka. Vertaistukikeskus.
Mutta mallia toiminto, liikunta, leikki, stimulointi, aistit.

Ja tiedättekö mitä?
Jottei unelma olisi vain heille, joilla tilinsaldo on suurimman osan kuukaudesta plussan puolella: aikuiset ilmaiseksi sisään, omaishoitajaperheet puoleen hintaan, ja sisäänpääsy todella kohtuullinen.

Kaikille avoin, mutta Erityinen Ihmemaa meille neuropsykiatristen haasteiden perheille. Meille, joiden lapset omaavat käytösperäistä oirekuvaa, kuten Tourette, Autisminkirjon häiriö, ADHD, SI-häiriö tai muu käytösperäinen ominaisuus/kehityksellinen poikkeama.

I have a dream.

Ja postauksessa oleva kuva liittyy vahvasti unelmaani.

Edit.

Ja lähtökohtana olisi oma mesta.
Aina auki.
Ei vain yksi vuoro kuukaudessa, vaan siellä voisi vapaasti olla ja touhuta, tai kääriytyä painopeittoon, ihan sama.
Olisi hiljainen tila, "kirjasto" säkkituoleineen ja pöytätyöskentyineen (hamahelmi, piirtäminen, matematiikka, muovailu, Legot ym).

Olisi aistihuone ahtaine koloineen, painotuotteineen, aistiesineineen ym.

Olisi karkeamotoriikkatilat, jossa kiipeily, trampoliinit, liukumäet, eri lajit, scootti/skeittialue ym.

Olisi vapaan leikin alue leluineen.

Olisi tietonurkka, jossa pyörisi luonnontiede/historia/biologiadokumentit, ja voisi katsoa National Geography kanavaa, sekä surffata netissä, ja kuulokemahdollisuus tietysti.

Olisi konsolipelialue, jossa rajattu peliaika, jonka jälkeen siirtyy muihin puuhiin.

Luurin latauspisteitä paljon.

Olisi kahvio/ravintola jossa ruoka yksinkertaista, itse koottavaa buffamallia, jottei ruoka-aineet kosketa toisiaan. Kahvi ilmainen.

Ei taustamusiikkia.

Seinällä roikkuisi peltoreiden lisäksi Oman Tilan erottajia, koottavia sermejä tai kasaan meneviä pieniä telttoja, jonne voi pesiytyä.
Tyynyjä, torkkupeittoja ym. saatavilla.

Omat eväät sallittu ja yhteen tilaan myös terapiakoirien tuonti sallittu.

Joskus järjestettyä toimintaa, kuten lajitreenejä nepsyille, painia, nyrkkeilyä, joogaa tms.

Miettikää, miten paljon ystävyyksiä voisi syntyä, kun yksinäiset ja syrjäytyneet yhdistyvät paikassa, jossa ei tarvitse skarpata? 💜
Kuinka itsetunnot kohenevat, kun näkevät vertaisiaan, eivät ole haasteiden kanssa yksin.

My dream.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoittajasta

F90.0 ja Minä.

ADHD :n tuhannet kasvot. Nämä ovat minun. F90   ❤ Olisin uskottavampi monelle, jos olisin lapsena ollut agressiivinen. Purkautunut käytö...