Sensory overload- miten siihen suhtautua lähipiirin?

Neuroepätyypillisen lapsen vanhempi, joutuu elämässään selittämään, avaamaan, nielemään, ottamaan vastaan ja informoimaan paljon. Monelta ja monelle.
Suvulle, lähipiirille, ystäville, muille vanhemmille, opettajille, varhaiskasvattajille ja eri instansseille.

Moni seikka meidän arjessa tehdään epätyypillisesti, eri tavoin, eri volymella, ja moneen asiaan reagoidaan aivan toisella intensiteetillä, kuin perheissä, joissa lapsukaiset edustavat valtaväestöä. Neurotyypillistä.

Eniten kirpaisee, kun lähipiiri ei tunnu sisäistävän lapsen ominaisuuksia, oirekuvaa eikä tarpeita, ja koska ollaan ikään kuin iholla - kuulutaan siihen sisäpiiriin - uskalletaan olla mieltä. Jakaa neuvoja, tuoda esiin se "todellisuus" omasta pimeästä kulmasta. Perspektiivistä, jossa ei näy ytimeen.
Sinne, missä kaikki tapahtuu.
Sinne, missä on selitys ja syy.

Minulta on pyydetty useasti tekstiä, joka avaisi tilannetta isovanhemmille, ystäville, etävanhemmalle, sille, joka kokee ettei lapsen oirekuva ole todellinen syy, huomioitava seikka.

Kaikista eniten tuntuu lähipiirissä olevan utopiaa sensorinen ylikuormittuminen. Sosiaalinen ylikuorma.
Lapsen uupuminen.
Kyseessä on usein neuropsykiatrinen ominaisuus : ADHD, Tourette, Autisminkirjon häiriö tai jokin muu aivojen rakenteellinen poikkeama, neurokemiaan vaikuttava ominaisuus, ja siihen liittyvä "Sensory Overload". Aistisäätelyn probleema, tila, jossa aistitulva on päällekkäistä ja toisiinsa kietoutuvaa. Kyvyttömyys rajata ulkoisia ärsykkeitä, blokata, tai ottaa vastaan niitä. Sosiaalinen kuormitus on ympäristön hahmottamista, keskittymistä toisiin henkilöihin ja omaan ilmaisuun niin, että se olisi yhteisöllisesti hyväksyttävää ja "tavallista".
Ahtautumista rooliasuun, jossa kuuntelet, kommunikoit, omaat huumorintajun, osallistut vuorovaikutukseen ja sisäistät kuulemasi ja näkemäsi.
Pidättelet/peittelet mahdollisia tic oireita, pakko toimintoja, niin kauan ja hyvin, kuin voit.

Otetaanko hypoteettinen esimerkki?

Kummitäti soittaa, ja ilmoittaa että voisi tulla viikonlopuksi kylään, kun on kerta maisemissa. Tarvitsee yökyläpaikan, ja olisi mukava nähdä lapsia, käydä heidän kanssaan jossakin, edellisestä kerrasta kun vierähtänyt kuukausia.

Mutta kotona tilanne on lyhyessä ajassa muuttunut. Lapsen oirekuva on eskaloitunut, ja rajoittaa arjessa toimintoja, jotka ennen ehkä sujuivat ongelmitta. Kodista on saattanut tulla ainoa Turvapaikka, jossa ei tarvitse skarpata sosiaalisia taitoja, ymmärtää vuorovaikutuksen kiemuroita, säädellä itseään ja ilmaisuaan.
Uskokaa pois, he tekevät sitä. Tuttujenkin seurassa, myös ystävien.
Joten "kummitädin" viikonloppukyläily voi olla sillä hetkellä, kausittain, lapselle ja koko perhedynamiikalle täysi katastrofi.

Nämä lapset ovat lähes poikkeuksetta - poikkeuksiakin löytyy - kuin ilmapalloja.
Leijuvat täysinäisinä ihmisten seassa, tuoden ehkä hilpeyttäkin ympärilleen. Mutta heissä on pieni, pieni reikä. Hitaasti sihisten ilma haihtuu, maa kutsuu, ja kotiin sosiaalisesta kuormituspisteestä päästyään, jäljellä on ryppyinen nahka.
Se ei käskystä täyty, vaikka kuinka puhallat, vaan nitisee nihkeänä vastaan ja vetäytyy.
Reaalielämässä tämä näkyy käytöshäiriöinä, jos sattuu Turvapaikkaan astumaan sisään Joku. Ulkopuolinen.
-Kiroilu/koprolalia
-Korostuneet tic-oireet (vokaaliset, motoriset, pakko-oireet ja ajatukset)
-Tauoton äänentuotto, mölinä, keskeyttäminen, häirintä ja kiusaaminen
-Stimmaaminen tai muu oma keino yrittää rauhoittaa pään sisäistä ylikuormaa
-Aistihakuinen käytös
-Agressio, väkivalta
Etc.

Toinen mielikuva voisi olla ilmapallo, joka tarpeeksi tökittynä poksahtaa. Skarpataan niin äärimmilleen, että pallo on pinkeänä ja räjähtää paikan päällä.
Käytännössä tämä näkyy samoin kuin yllä, mutta tilannetta pahentaa ihmisten läsnäolo ja heidän näkyvät reaktionsa.

Sama efekti näille ympäristöstään hyvin kuormittuville yksilöille, tulee juhlista, kyläreissuista ja tilaisuuksista, joissa vaaditaan tiettyä käytöstä ja toimitaan tietyn protokollan mukaan.
Usein jotain, johon he eivät kykene, se on vaikeaa tai imee koko kapasiteetin, jolloin kotiin ei jää mitään. Kotona akku saa olla tyhjä. Siellä ei tarvitse skarpata.

Kylävieraatkin lähtevät yleensä päivän aikana kotiin, jolloin voi purkautua, sihistä loppuun tyhjäksi rutuksi maahan, tai vetäytyä.

Näille lapsille viikonlopun mittainen sukuvierailu voi olla kuin hidasta hukkumista, pää koko ajan vähän veden alla.

Jos kuulet, että lähipiirissäsi diagnosoidaan lapsi, jolla neuropsykiatrinen ominaisuus, älä turhaan loukkaannu jos rutiinit heittävät välillä härän pyllyä. Saat kieltävän vastauksen pidempään vierailuun, tai kutsuun.
Tai jos yllätysvisiitit aiheuttavat negatiivisen vastareaktion: ennakointi ja rutiinit ovat A ja O, ja pakka hajoaa helposti pelkästään ilmoittamattomasta iltakahvipiipahduksesta, vaikka ajatus on vilpittömän hyvä.

Itselläni 4/6 lapsesta diagnoosein ADHD, Tourette, Asperger ja Si-häiriö, ja mitä viime kesänä teimme sujuvasti, ei tänä kesänä enää onnistu lainkaan.
Mikä kaksi vuotta sitten oli mahdotonta, on osa päivittäistä elämää nyt.

Elämme kolme askelta eteen, kaksi taakse - elämää.
Luomme rutiinit, maailman, jossa arki toimii ja se on turvallinen. Siellä saa hengittää.

Sen onnistuminen riippuu paljolti siitä, kuka niitä kunnioittaa, ja kuinka hyvin saamme ymmärrystä olla mitä olemme.

Se ei ole sinua kohtaan henkilökohtaista, kun kieltäydymme.
Mutta otamme henkilökohtaisesti aina, jos meidän keinoamme pysyä kasassa, ei kunnioiteta. Sitä väheksytään, ja sitä yritetään muokata muille sopivaksi.

Olen itse ADHD henkilönä oppinut tuntemaan rajani, ja asettamaan myös niitä muille, jos ne koskevat minua ja omaa kuormittumistani.
Lapset eivät vielä osaa itse sanoittaa välttämättä, eivätkä säädellä kuormittumistaan.

Se on meidän vanhempien tehtävä, kuten on tästä tiedoittaminenkin. Se mitä ympäristö tekee olemassa olevalla tiedolla, on heidän käsissään.

Toivomme ymmärrystä.
Kaipaamme hyväksyntää, vaikka vastaus on useinkin ei.
Emme tahdo sulkea ulkopuolelle ketään, emmekä sulkeutua itsekään.

Mutta pidämme Turvapaikan. Rajat. Ja toivomme, ettei kysymättä niitä ylitetä, eikä kysyttynä ignoorata.

Kiitos ❤️🖤