Pakko.

Salaliittoteorioita, selän takana puhumista, myrkytettyä kouluruokaa ja kameroita pehmolelujen muovisilmissä.

Kun alakoululainen ahdistuu omista peloistaan ja harhoistaan, onko kyseessä vainoharhat vai hyvin rikas mielikuvitus? Skitsofrenia vai peräti psykoosi?
Kaikkihan juolahtaa mieleen, tottakai. Etenkin, jos lapsen kohdalla on tutkimusmatka neurokemiaan ja sen syövereihin vasta alkukuopissaan. Mitään ei vielä ole mustaa valkoisella, eikä Kantaan kirjattu.

"Äiti mulla tuli ajatus, että joku tarkkailee mua luokassa. Niinku etäältä. Alko ahdistaa, onko siellä joku pikku kamera jossakin."

- Mitä ruokaa oli koulussa?
" Myrkytettyä. Söin näkkärii ja ostin koulun jälkeen Alepasta croissantin."
- Tiedät, että sun ajatukset on sekoitus mielikuvitusta ja pelkoa, eiks niin? Kouluruoka on myrkkyvapaata.
"Nii on, mä tiedän. Syön huomenna, on uunimakkaraa."
-Ookoo.

Asperger on moniuloitteinen autisminkirjon häiriö, ja usein sen liitännäisdiagnoosit korostaa tiettyjä Ei Toivottuja ominaispiirteitä.
Pojallani Tourette on yksi niistä vittumaisista triggereistä, joka hankaloittaa arkea, yhdessä Aspergerin uskomattoman mielikuvien luomisen kanssa.
Ja koska tunnevolyymi on niin intensiivinen, ja sen säätely ei toimi, sekoittuu mielikuvat, pelot, ja pakkoajatukset todellisuuden kanssa joskus.

Tämä tuo perheen usein jännän äärelle, ja ulkopuolisten antaman leiman lapsen otsaan.
Skitsofrenia on usein jokaisen ensimmäinen kauhukuva, ja joskushan elämä niinkin päättää.
Lapsen rikkinäiseen mieleen on lukuisia syitä, ja niin on hoitojakin: elämä ei pääty edes skitsofreniaan. Elämä muuttaa suuntaa, heittää kivillä päin kasvoja, mutta ruhjeet lakkaa joskus vuotamasta ja arpikudos muistuttaa, kuinka väistellä niitä kivenmurikoita tulevaisuudessa.
Edes vähän paremmin.

Kukaan meistä ei ole nimeltään Diagnoosi. Mutta se auttaa, kun tietää diagnoosinsa nimen.

Meidän arkeen kuuluu tällä hetkellä mielikuvituksen tuottamien vainoharhojen sekoitus pakkoajatuksiin. Kompakti yhdistelmä upeaa kykyä luoda visioita, ahdistavaa epätietoa toden ja kuvitelman rajamaastosta, sekä pelkoa. Mikä mua vaivaa?
Ja me tiedämme mikä. Lapsikin.
Mutta kaipaa kuulla sitä välillä kesken koulupäivänkin, syyn ja selityksen, sillä Asperger hengittää faktatietoa.

Pyrin tekemään kaikesta arkea, tästäkin olomuodosta. Kerron aina - olinpaikastani huolimatta, ja riippumatta kuka kuuntelee vieressä - mistä ne johtuvat. Miksi et osaa aina erottaa pelkoja todellisuudesta, miksi tunnet niiden olevan aitoja, sillä ne ovatkin. Sillä hetkellä ne ovat hänelle aitoja, ja vaikka ne pelottavat, hän pohjimmiltaan muistaa että mielikuvitus tekee tepposia.
Mutta usein ahdistus on ehtinyt jo valtaamaan kolmasluokkalaisen mielen.

Ja silloin äidin puhelin soi.

Tänään klo.19:30 kirjoitin vastauksia matikankirjaan. Poika laski, minä kirjasin: peittoon kääriytynyt lapsi ei kyennyt keskittymään, ja yhdessä tehtävässä kertolaskuja kesti tunti.
Minä kysyin, toistin, toistin, toistin, kirjasin, ja alusta taas. Äidinkielen yhdyssanatehtävä hoidettiin minuutissa, ja yleisesti ottaen poika vain luettelee vastaukset.
Kunhan saa otteen tähän hetkeen.

Iltaläksytuokiot ovat perseestä, niin äidin kuin pojan mielestä. Mutta arki on hektistä, läksyissä on aikuinen tällä hetkellä ehdoton toiminnanohjauksessa. Osaamisessa ei huolta oikeastaan, vaan tehtävän sisäistäminen, aloitus, toteutus ja loppuun saattaminen on se työmaa. Tic-oireet sormissa, ADHD ilman lääkehoitoa........sanotaanko, että joskus olisi helpompaa osua kivellä humalaisen talitintin otsalohkoon, kuin suoriutua läksyistä täällä herran kanssa.
😅
Mutta kun eräänä iltana kukaan ei syö kokkaamaasi vegaania ruokaa, ja itket vessassa perheenjäsentesi kiittämättömyyttä SEN KERRAN kun päätät investoida keittiössä.....tulee se yhdeksän vuotias siihen.

" Eikö kukaan syö sun tekemää ruokaa?"
- No ei näköjään. Eihän ne ikinä.
" Mä syön."
- Ootkin ainoa.

Ja kuulet kuinka lapsi kävelee muiden luokse, ja sanoo " Senkin kiittämättömät paskat."

Välillä pohdin, miksi neurotyypillisille hoetaan, että " Loista, Erotu joukosta, Älä ole laumasielu!"

Ja autisminkirjolla oleva yritetään saada liukenemaan seokseen, olemaan kuin muut.

Vaikka olisi loistanut jo koko pienen ikänsä, välillä vaan vähän siristen.