Aistisäätelyn (sensorinen integraatio) epätasapaino on kovin yleinen ominaisuus, joka ilmenee aistiyli-ja aliherkkyyksinä (tunto, maku, haju, visuaalinen, liikeaisti) ja aistihakuisuutena (raapii, pureskelee, hakeutuu puristuksen/ahtauden/painontunteeseen, keinuu, silittää eri materiaaleja, hyppii, roikkuu pää alaspäin jne.).
Kotiin eksyy tuolloin aisteja stimuloivia, tai rauhoittavia elementtejä sekä apuvälineitä, kodista alkaa kehkeytyä toimintaterapian kaltainen oleskelutila.
Painopeitosta painoliiveihin ja tyynyihin, aistimassaa ja vahaa, kuulosuojaimia, eri tekstuureja kodin tekstiileihin, motorista purkautumista helpottavia välineitä ja arkea helpottavia työkaluja.
Aistipulmat eivät ole aina suoriltakäsin SI-häiriö, vaan epätasapaino voi olla ilman diagnoosiakin. Sensorisen integraation häiriöstä puhutaan silloin, kun se vaikuttaa toimintoihin ja elämän valintoihin suuresti.
SI-häiriö on monesti liitännäinen autisminkirjon, ADHDn ja Touretten kanssa, mutta tämä kaveri viihtyy välillä soolonakin.
Vuodet ovat suotuisia ominaisuudelle, mutta eivät taikaa: moni aikuinen painii aistisäätelyn haasteiden keskellä arjessaan.
SI-häiriöinen lapsi kaipaa tukimuotoja kouluun ja kotiin, ja niitä pitää uskaltaa vaatia. Lapsella on oikeus saada jakkara, kun ei ylety, yhtälailla hänellä on oikeus saada yhdenvertaiset mahdollisuudet onnistumisen tunteeseen, siihen omaan parhaaseensa. Mutta monesti se tapahtuu ainoastaan tuettuna: SI-häiriö ja aistisäätelypulmat ilman diagnoosiakin, uuvuttaa lapsen ilman apua.
Pyytäkää tukea. Vaatikaa sitä.
Etsikää, älkää tuudittautuko ajatukseen, että ilman vuorovaikutusta koulun/päivähoidon kanssa se vain tapahtuu. He tarvitsevat siellä tietoa, yhteistyötä mahdollisen hoitokontaktin kanssa ja hyvin suositeltavaa myös konsultointi toimintaterapeutin kanssa: heillä on vinkkejä ja keinoja pöytätyöskentelyn helpottamiseen, liikeaistipulmiin ja tukityökaluja aistihakuisuuteen.
Mutta ennen kaikkea: Te, vanhemmat, tuotte tiedon jyviä kouluarkeen. Puhukaa luokan edessä, olkaa aktiivisia päivittyneen tiedon kulkemisesta lapsen tilanteeseen liittyen ihmisille, jotka arkea ja tulevaisuutta lapsenne kanssa rakentavat.
Opettajan työn ei kuulu olla salapoliisityötä, ja koulun sekä huoltajien velvollisuus on tukea lapsen matkaa oppivelvollisuuden aikana. Ja sen matkan on oltava lasta arvostava, tasavertainen sekä yksilöllinen.
Mutta kukaan kasvattaja ei siihen kykene yksin.
Tämä on tiimityötä, jossa on monta roolia, pientä ja suurempaa, muttei montaakaan turhaa.
Matkalla tehdään virheitäkin, mutta opitaan niistä myös.
Opitaan, että kukaan ei ojenna hopealautasella mitään, mutta leijonat eivät niistä ole tottuneet koskaan syömäänkään.
#tasaarvo #yhdenvertaisuus #lapsenoikeus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti