ADHD ja murrosikä

ADHD ja murrosikä.

Näitä kahta en mielellään sekoittaisi keskenään, potkaisee yhtä kovaa takaisin kuin viini ja maito.
Niitä ei vain läträtä keskenään.

Mutta neurologiaansa ei voi valita, eikä ADHD haihdu pois aamulla. ADHD on ja pysyy, ja muuttaa hormonimyrkyissä muotoaan.
Aivojen välittäjäaineet sekä hormonit toimivat tiiviissä yhteistyössä: mutta murrosiässä ne kääntävät teinille Ihan Sama- vaihteen päälle.

Yhteistyö maailman kanssa kuulostaa ripulilta, jota kukaan ei tahdo. Noustaan barrikadeille, tiedetään kaikesta kaikki, ja vetäydytään vertaisten kanssa angstiseen maailmaan parantamaan tulevaisuutta, tuhoamaan sitä, vaikka oikeasti eletään vain sitä kuluvaa tuntia kerrallaan.
Hetkessä.

Aivot käskevät etsimään mielihyvää, endorfiineja, serotoniinia, adrenaliinia,toiminnoista, joita vanhemmat paheksuvat.
Äkkinäisiä päätöksiä ilman harkintaa, uhkarohkeita tempauksia, seksuaalista kokeilua, päihteitä.

Harkintakyvyn omaava, ja impulssejaan kontrolloivampi nuori, suuntaa mielihyvän kaipuunsa ehkä liikuntaan, koukuttuu lajeista, tai hylkää ne: maailma odottaa. Minua tarvitaan siellä, missä on estrogeenia, testosteronia, missä voin olla nuori ja hullu.
Siellä, missä säännöt ovat Minun, missä voin harjoitella paheita ja aikuisuutta, tiivistäen kaiken epäterveellisen sekä nautintoa tuottavan, muutaman vuoden koejaksoon, jota teini-iäksi kutsutaan.
Aikuisuuden kontrolloimattoman toiminnan sulatusuuni.

Mutta nyt kuvasin vasta murrosiän perusluonteen.

Lisää tähän rakenteellinen välittäjäainevirtauksen "poikkeama", ADHD, joka pahimmassa tapauksessa, on sytytysnestettä murrosiän haasteiden tuleen.
Saat kotiisi vitullisen juhannuskokon, joka sammuu vasta armeijan vihreissä. Jos hyvin käy.
Siinä ei juhannustaiat jeesaa, ja vaatii muuten tyynyn alle vähintäänkin kaktuksia, jotta näet unta edes. Sillä toistuvat viestit koulusta, muilta vanhemmilta sekä tupakan katkuiset hihansuut kuudesluokkalaisella, vievät viimeisetkin unenlahjasi.
Hormonihurmosta ei kevennä usein ADHD- teinin rohkeus ilmaista mielipiteensä kovaa ja päin naamaa, ihanmissävaan, ihankenelletahansa, ja usein verbaalinen lyriikka on vastapuolelle mykistävää.
Joudut pohtimaan tarkoin sanojasi, mutta päädyt hätääntyneeseen änkytykseen turhankin usein, teinin nostaessa rimaa kerta kerran jälkeen.
Heillä usein velloo liitännäisdiagnoosina myös perkeleen sitkeä Kuningassyndrooma.

Maailma pyörii, pysähtyy, ja tanssii ainoastaan heille, heidän käskystään ja arvon Aakkosen tahdin mukaan. Tai, näin he näkevät maailman, istuessaan kolmatta päivää samoissa reikäisissä verkkareissaan, kuulokkeet päässään ja tukka viime sunnuntaina pestynä.

Lääkitysseikka on kimurantti, sillä vuosia hyvin toimiva  lääkitys, saattaa heittää hormonihuuruissa häränpyllyä. Koska pakka sekoittuu, ja kasvua tapahtuu.
Haasteetkin muuttuvat: itsenäisyyden lisääntyessä, tietyt elämän osa-alueet helpottavat, mutta uudet myrskyt kytevät taustalla. Ennen niin iloinen ja häsläävä, motorisesti yliaktiivinen vesseli, muuttuukin aloitekyvyttömäksi ja agressiiviseksi möröksi, joka vetäytyy murisemaan elämän epäreiluutta omiin oloihinsa. ADHD lapsella se kontrasti voi olla sietämättömän suuri: motorinen levottomuus muovautuu ajatusten sumuksi, unohteluksi, välinpitämättömyydeksi ja vaarantunteen haluksi. Pää yrittää saada stimulaatiota, mutta keinot jotka joskus toimivat, eivät tee enää mitään.
Motivaatiota on vaikea ylläpitää, ajantaju ja suunnitelmallisuus ovat survottuna jonnekin suljettuun paikkaan. Tulevaisuus ei tunnu oleelliselta: pitää olla hyvä olo nyt.
Pitkän tähtäimen tavoitteet maistuvat kuin kylmä kaurapuuro, eikä koulumenestys tunnu sen hetken päänsäryltä.
Itsemääräämisoikeus johtaa usein lääkkeistä kieltäytymiseen: valitettavasti itselääkintä päihtein kolkuttelee tuolloin ovella kovemmin.
Se kolkuttelee muutenkin, sillä murrosiässä mielihyvähormoneja stimuloidaan muutenkin paheksuttavin keinoin, mutta harvoin kukaan ymmärtää edes miksi näin?
Sekin, on neurokemiaa, yhtälailla kun yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vallanottoa itseensä, päätöksiinsä ja kehoonsa.

Valitettavasti itsesuojeluvaisto- ja taidot ovat puuttelliset. Kuin leijonanpentu, joka yrittää ärjyä, mutta sieltä kuuluukin "miau".

Päihteet vievät monesti pidemmälle, kuin perusteinisekoilut, ilman toimivaa ADHD hoitoa/kuntoutusta. Lääkityksiä joutuu usein hiomaan, vaihtamaan, tauottamaan, pilkkomaan annostuksia, syömään kahtakin limittäin, sillä aivokemia elää murrosta ilman välittäjäaineiden performanssiakin. Yhteistuumin ne kehittävät ilman asianmukaista tasaamista tragikoomisen  reality-thrillerin, jonka pääosassa on teini sekä perhe.
Sivurooleissa koulu, ehkä poliisi, hyvässä sirkuksessa lastensuojelu ja nuorisotyöntekijät myös.

Joskus se näytelmä kannattaakin katsoa. Sivurooleissa löytyy helmiä.

Joskus murrosikä on itsessään lääkettä ADHD teinille: tasaa aivokemiaa hetkeksi.

Itse omaan ADHD teinin, joka syttyy tuleen väärästä katseesta, puolustaa kaveria nyrkein - vaikkei pyydetä -  ja haastaa aikuisen verbaaliseen taistoon mielellään.
Tupakka haisee takinpielissä satunnaisesti, puhutaan avoimesti kaikesta, ja yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa pojan puoltaessa, starttaa.
Lääkitykset vaihtuvat, haasteet muuttavat muotoaan, iloinen sähläys on vaihtumassa sarkasmiin ja piilovittuiluun.

Mutta meillä ei ole tabuja kotona. Asioita, mistä ei voi puhua.
Se on vapauttavaa. Tunteiden kirjo ja virheet elävät täällä talossa, itsesäätely vierailee lähinnä......🤔😉

Murroikä ja ADHD on eletty itsekin.
Tiedän, mikä maailma on tulossa.