MTV3 otti nyt puurot sekä vellit samaan isoon "käytöshäiriöiden" kulhoon, ja pisti uutisoinnissaan neurokemiallisen poikkeaman, sekä vanhemmuuden taidot yhdeksi isoksi mössöksi, jossa lääkitystä ei tarvita:
Kunhan sulla on kyvyt ja taito olla vanhempi.
Voimaperhe. Ennalta ehkäisevä tuki.
Kyllä, hyvin tärkeitä seikkoja, eittämättä.
Uutisessa mainittiin, että ADHDn (vai käytöshäiriöiden, epäselvä uutisointi) kanssa "pärjää", kun treenaat tarpeeksi hyväksi vanhemmaksi.
Lisäksi uutisoinnissa spesifioitiin alle kouluikäisten lasten käytöshäiriöitä ja niiden tuentarvetta, jotka kyllä karkeasti erotan peruskouluikäisten diagnosoitujen neurokemiallisten poikkeamien hoidosta, kuormituksen minimoinnista ja tuen muodoista.
Alle kouluikäisenä esiin pirskahteleva ADHD tuo kuormaa perheeseen, mutta lääkehoito ei ole tyypillinen varsinkaan ennen esiopetusikää.
Neurokemia kun muokkautuu siinä 3-5v kehityskaaren mukaan, ja iän tuomat haasteet "käytöshäiriöineen" tietyssä mittakaavassa kuuluu asiaan.
Ne voivat olla ajoittain hyvinkin raadollisia vaiheita, ja hankalia koko perheelle. Näissä tilanteissa vanhemmuuden taidot ovatkin eduksi tukemaan lapsen itsesäätelyn kehitystä, ja impulsiivisuuden jäsentelyä.
Mutta jos kyseessä on aivojen välittäjäainevirtaukseen vaikuttava rakeenteellinen ominaisuus, jossa reseptoreita tuottamaan esim. dopamiinia ei vaan ole kuten valtaosalla lapsista......... Vakuutan, ettei riitä edes Vanhemmuuden Maisterin tutkinto yksinään.
Se lapsi ei vastaanota optimaalisesti uusia toimintamalleja, uutta tietoa, ja lapsen kyky annostella tunteitaan tilannetajun vaatimalla tasolla on hyvin puutteellinen ja hidas kehittymään, ilman neurokemiaan puuttuvaa synteettistä tukea.
Etenkin esikoulusta murrosikään tapahtuva informaatiotulva on vaikeaa lokeroida oikeisiin kansioihin, ja vielä muistaa mikä on mikäkin kansio, jos lapsen tukimuoto perustuu pääosin vanhemmuuteen.
Kaikki rispekti vanhemmuuden taidoille: ovat yksi työkalu muiden joukossa. Rinnalla kulkee toimiva lääkitys, sekä oppimisen tuki - koulun rooli yksilöllisen tuen räätälöinnissä yhdessä hoitokontaktin kanssa, on SE TÄRKEIN TYÖKALU, jonka olisi pitänyt nousta räikeästi uutisoinnissa esiin.
Mutta koska ne puurot ja vellit olivat ADHDsta tietämättömien käsissä, ei uutisoinnissa oikein tullut selväksi, oliko kyse nyt alle 6v lasten käytöshäiriöistä, vai ADHD diagnosoiduista lapsista? Sillä lääkitys ei ole ensimmäinen hoitomuoto pienillä lapsilla, toki jos diagnoosin oirekuva on hyvin dominoiva ja lapselle/sivullisille turvaton jopa (ei lainkaan harkintakykyä tai itsesuojeluvaistoa/säätelykykyä=klassista ADHD oirekuvaa), on vanhemmuuden taidot siinä kohtaa prioriteettijärjestyksessä ehkä hyvänä kakkosena:
Lapsi kun päättää stimuloida dopamiiniryöppyä aivorungosta aivokuoreen seisomalla haltioissaan viidennen kerroksen parvekkeen kaiteella, onnesta soikeana, ja hakee stimulaatiota vastaavin keinoin toistuvasti, on yksi paska hailee kuinka pätevä olet vanhempana. Se lapsi etsii keinot, väylät ja hetken.
Lääkkeiden käyttö on noussut 50%.
Helvetin hyvä.
Tässä on mukana todenäköisesti myöhään diagnosoidut, jo murtuneen Minäkuvan itselleen luoneet nuoret, jotka vihdoin saavat apua. Eivätkä lääkitse itseään päihtein enää.
Hoitamaton ADHD madaltaa kynnystä tasata kaaostaan päässään budilla, bissellä, pirillä ja rauhoittavilla: moni päihteisiin hukkunut omaa hoitamattoman neurokemiallisen ominaisuuden, muttei ole päässyt hoidon piiriin tai tapeeksi tuettuun kontaktiin.
Vaikka vanhemmat olisivat uhranneet jokaisen hätääntyneen hengenvetonsa lapsensa hyvinvointiin, ja Rajat ja Rakkaus lukisi selkänahassa, itse ruoskittuina viiltoina.
Minäkin, sain Vanhemmuus-kortin ensimmäisellä avunhuudollani. Jokainen poikani oireili käytöshäiriöin jo kerhoikäisenä.
Kaikki, mikä oli muille ikätason mukaisesti sujuvaa, oli heille kidutusta, haasteellista, turhaa.
Vedottiin isäsuhteisiin. Äidin rajoihin. Annettiin jopa saksalaisia kasvatusmetodeja luettavaksi.
Ainoastaan tyttäreni ei kuulu oireileviin, vaan on itsenäinen ja omantoiminnanohjaamisen mestari: kympin oppilas ja "käytöshäiriötön" tapaus.
Sama kasvatus kaikilla kuudella lapsellani.
Periytyvyys neurokirjon ominaisuuksilla kuten ADHD, on 60-90%.
Vuosia myöhemmin, löytyy meiltä 4 poikaa erinäisin diagnoosein, vuosien tutkimusten ja hoitokäyntien seurauksena. Älykkäitä, akateemisesti taitavia lapsia, joilla kehitys erinäisissä tarpeellisissa elämäntaidoissa kuitenkin on 30% ikätasoa jäljessä, mm. Toiminnanohjaus, vuorovaikutus, harkintakyky ja impulssien kontrolli.
Ne hoitokäynnit jatkuvat terapioineen ja kuntoutuksineen vuosia eteenpäinkin:
Räätälöityjen lääkitysten tukemina.
Ilman lääkityksiä olisin ehkä yhtä poikaa köyhempi, ja toinen todennäköisesti seilaisi turmion teillä.
Kun pieni 8v poika itkee omia aivojaan, ja päättää kuolla, jotta saa syntyä uusilla, ehjillä aivoillaan takaisin... Et enää mieti taitojasi vanhemmuudessa.
Vaan otat kaikki aseet käyttöön.
Meillä asuu ADHD, Tourette, Asperger sekä SI-häiriö (aistisäätelyn häiriö). Olen itse ADHD aikuinen.
Opiskelemme jokainen, kiitos lääkityksen ja oppimisen tuen.
Hienoa, että uutisoinnin perheet "pärjäävät" ilman synteettistä tukea. Mutta oikaiskaa nyt saatana, ettei ADHD kuulunut tähän pirtelöön sitten mitenkään:
Neurobiologiaa ei rakkaudella ja toimintatavoilla muuteta. Sitä tuetaan näillä avuilla ❤️
Mutta opittu tallentuu, kun ohjelmiston puhdistaa välilehdistä ja roskasta, sekä päivittää tasaisin väliajoin: tämä rooli kuuluu lääkitykselle, jos sellainen käytössä on. Ympäristön ärsykkeet ja informaatiotulva, ovat kuorma, joka tukkii kanavat oppia.
Uuvuttavat lapsen.
Sensuurin ja harkintakyvyn uupuminen yhdistettynä impulsiiviseen reaktioprofiiliin, luo jarrutoiminnon tai kapulan vuorovaikutuksen rattaaseen. Kaverisuhteiden ylläpitoon.
Välittömän palkitsemisen tarve (motivaatio) hankaloittaa pitkäkestoista työskentelyä tai toimintoa, ja se näkyy leikeissä, harrastuksissa, tehtävissä ja aikuisena työelämässä sekä valitettavasti parisuhteissakin.
Perhedynamiikassa.
Mutta aitous, sensuurivapaa olemus sekä luova kykyprofiili tekee meistä vähemmän tylsiä 😉
Minä en ole vanhemmuustaitojen floppi.
Minä olen ADHD neurokemian omaava homosapiens, joka popsii aamuisin lääkkeensä, jotta muistaa lähteä kouluun, passittaa lapsetkin kouluun, maksaa laskunsa, käydä kaupassa, ruokkia lapset ja hoitaa kuuden lapsen koulunkäynnit sekä hoitokontaktin vaatimat käynnit.
Eikä tämä lääkekään taikaa ole.
MTV3:
Perehtykää. Sitten uutisoikaa. Kiitos ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti