Perheiden moninaisuus

Tänään opiskeluiden parissa käsiteltiin kolmituntisella luennolla perheiden moninaisuutta.

Uusioperheet
Monikkoperheet
Yhden vanhemman perheet/etävanhempiperheet
Sijaisperheet
Adoptioperheet
Sateenkaariperheet
Kahden kulttuurin perheet
Leskiperheet
Lapsikuolemaperheet
(Tahdonvastaisesti) lapsettomat perheet/sekundäärisesti lapsettomat
Ydinperheet
Etc. Etc.

Kaikkia näitä perhemuotoja ja vanhemmuuden toteuttamistapoja on aina ollutkin, käytännössä, olemassa. Tilastoissa ne eivät ole olleet olemassa, virallisesti, monikaan.

Perhe on yhtäkuin ryhmä ihmisiä jakamassa arkea, tunteita, vastuuta ja rakkautta. Perheenjäsen on hän, kenet perhe jäsenekseen määrittää, ja vanhemmuus on monin eri tavoin toteutettavaa.

Keskiluokkainen, valkoinen, työssäkäyvä heteroseksuaalinen ydinperhevanhemmuus, jossa 1,3 lasta ja kultainen noutaja takapihalla leikkimökin vieressä, on aika retro mielikuva. Menneestä.
Enkä voisi olla tästä onnellisempi.

Elämme maailmassa, jossa saa riisua rooliasut, naamiot ja kahleet, jotka jaettiin jokaiselle jo synnytyslaitokselta kotiuduttua.
Maailma, jossa lapsen sijoitus saattaa olla se suurin rakkauden osoitus lapselleen, kun kaikki muu on jo kokeiltu.
Elämme ajassa, jolloin lastensuojelullinen puuttuminen ei tarkoita heti vanhemmuudessa epäonnistumista. Vaan rohkeutta huutaa apua, lapsen etu edellä.

Elämme maailmassa, jossa stereotypia perhemuodon normista rakoilee, pahasti. Ja se saisikin murentua.

Tämä on maailma, jossa lokerot venyvät äärimmilleen, ja niistä saa valua yli, tai halutessaan pysyä visusti sisäpuolella.
Mutta vaikka sitä on sellaiseksi rakennettu jo jonkin aikaa, ei se ole valmis. Tähän on päästy, koska ihmiset pitävät ääntä. Puhuvat. Vaativat yhdenvertaisuuteen perustuvia oikeuksia, tasa-arvoista kohtelua, syrjinnänkin hinnalla.

Syrjintä pelottaa, kaikki eivät uskalla se perhe, mitä ovat. Oikeasti.
Moni perhe pitää kulissia, sillä epäonnistuneen vanhemmuuden leima, yksin jäämisen pelko ja erilaisuuden tunne on lamaannuttava.

Perhe on käsitys, jonka itse rakennamme. Ei muut.
Vanhemmuus on rooli, jonka voi jakaa, soveltaa itsensä näköiseksi, kunhan se tapahtuu lasta kuullen. Lapsia ei voi elämältä suojella, joskus sopeutuminen tekee kipeää. Eroperheet, Uusioperheet, Leskiperheet.... Joskus perhe kasataan täysin uusista palikoista, kuten sijaisperheessä. Kivutonta perhe-elämää ei ole olemassakaan, mutta hyvä perhe koostuu työkaluista ja liimasta myös.

Niitä voi hakea mukavuusalueen ulkopuoleltakin.

Perhe olet Sinä, Te, ja se minkä rakennatte. Yhdessä.
Sen ei tarvitse näyttää samalta kuin naapurin, ja sehän tässä onkin ihan helvetin mahtavaa ❤️