torstai 4. lokakuuta 2018

Huokailijoille.

Voi Huokaus ja silmien pyöritys. Ei mun lapsi vaan koskaan....

Lapsi istuu ravintolan pöydän alla piilossa, ja sähisee keskisormi pystyssä. 
Äiti yrittää monotonisesti selittää, ettei ruokaa sovi syödä pöydän alla, vaan kohta kylmenevä pöperö on syötävä pöydän ääressä. 
Lapsii huutaa itkukurkussa "Vittu kato mun housuja! Ne luulee, että oon kussu housuun. SAATANA JÄTTÄKÄÄ MUT RAUHAAN!!!"

Pojan housut ovat likomärät. Niihin kaatui koko mukillinen Fantaa, ja se iljettää, sekä hävettää kuusivuotiasta poikaa.
Äiti keksii, että kunhan on syönyt ruokansa, pääsee piiloon pikkuveljen viereen tuplarattaisiin. Potkulauta roikkukoon kuomun päällä. Ei ole väliä. Saa olla salamatkustaja, vaikkei eskarilaiset rattaissa istukaan.

Poika kerää itsensä penkkiin, ja syö koko ruokansa. Tilanne kytee lapsen päässä edelleen, ja potkulautaa potkitaan keskellä ruokapaikan lattiaa. "Paska... Paska... Paska..."
Kanssaruokailijat näkivät pojan, joka osasi kansainväliset käsimerkit. 
Lapsen, jolla käytöstavat olivat hukassa, sekä kuri puutteellinen. 
Pullamössösukupolven, joka pillittää kastuneita housujaan. 
Äidin, joka ei laittanut lastaan "ruotuun", tai edes rankaissut moisesta kielenkäytöstä.

Vapaan kasvatuksen hedelmän.
He eivät näe pojan aistiherkkyyksiä, tai kuinka paljon pinnisteli, että sai ruokansa syötyä märissä housuissa. Äidillä kun ei vaihtovaatteita kirjastoreissulle mukaan tullut, ruokailu pikaruokapaikassa oli nälkäisen perheenäidin päähänpisto.
He eivät näe pojan uupumusta, sillä jokainen lapsi ei kirmaa kesäkuumalla rannoilla hymyissä suin. Pojan toleranssi kuumuuteen on heikko, ja reaktio tähän tropiikkiin on pahoinvointi, väsymys ja verenpaineen heittelyt.
Silmiään pyörittelevä sirkusyleisö ei tunne äidin ylpeyttä itsestään. Kuinka sai itsensä pidettyä kasassa taas, suuttumatta. Kuinka sai kolmen väsyneen, ja hikisen, alle kouluikäisen lapsen kanssa siivottua kaatuneet juomat sohvilta, ja tarjoiltua ruoat, sekä rauhotettua tilanteen ilman kiinnipitoa. 
Ilman, että itse romahtaa.

He eivät tiedä hyviä uutisia, jotka tippuivat postiluukusta: Kaksi perheen lapsista sai jatkotutkimuspyynnöt lasten neuropsykiatrialle.
Ravintolassa mesoava poika on toinen heistä.
Tämänkään julkisen raivokohtauksen yleisö ei kuullut, kun pieni poika eilen sanoi: " Mun aivoissa on jotain vikaa kun ne ei sammu, vaikka väsyttääkin. Aina mun pitää huutaa ja riehua, en tiedä miksi. Mä oon varmaan aivovammainen."
Eivätkä he kuulleet äidin vastausta.

"Jospa sun aivot on yhtä monimutkaiset kuin Äidinkin. Tai sun veljien. Siksi me mennään lääkäriin, että jaksaisit sun päätäsi paremmin. Meillä on ADHD ja se on usein lapsillakin, jos äidillä on. Meillä on hienot aivot, mutta vähän eritavalla toimivat. Kulutetaan akku nopeesti loppuun ja sitten raivotaan kun väsytään. Joskus se on vähän semmosta."
Jos maailma kaatuisi kirosanoista, meidän maailma olisi törmännyt asfalttiin jo lukuisasti.
Jos hyvää vanhemmuutta on jatkuva lapsen rankaisu, kun kapasiteetti loppuu, olen huono.
Jos vapaa kasvatus on yhtäkuin Valitse Taistelusi, mä olen vapaa ja valitsen.
Jos luulette, että ADHD ja sen kapasiteettipurkaukset, impulsiivisuus ja harkintakyvyn puute, koskettavat vain lapsia eikä aikuisia, olette väärällä vuosikymmenellä. 
Harkitsen, hillitsen ja reagoin maltilla, koska lääkitys. Sekään ei taikaa ole.

Ette tahdo perheriitaa, jossa on mausteena ADHD ilman hoitoa. Ainakaan minun kotonani.
Se ei katso paikkaa, aikaa eikä seuraa, sillä tilannetajuni on olematon.

Kirjan kannet usein pitävät sisällään monta tarinaa. 
Kannet harvoin ovat tyhjät.

Ihminenkään ei ilman tarinaa, ilman taustaa, täällä kulje.
Edit. Lisään oman kommenttini tuolta alhaalta tähän:
Muistutan, ettei ADHD ole ainoa neuroepätyypillisyys meidän kahdeksanhenkisessä perheessämme.
Sitä rikastuttaa ja haastaa myös Asperger (ns.hyvätasoinen autisminkirjo) sekä Tourette.

Meille arkea. Rajoittavaa jonkun verran, mutta perusarkea tämä on, hiukan sensuroimattomampaa ja salonkikelvottomampaa ehkä vain. Impulsiivisempaa. 
Joskus myös hauskempaa, kuin muilla. Välillä riitaisampaa ja lähes aina kovaäänisempää kuin muilla.

Geeniruletti määrää, kenet nämä vahvasti periytyvät ominaisuudet skipataan, ja kenet ei. 
Yksi lapsi sai kaikki kolme ominaisuutta, ADHD, AS ja TS. 
Kaksi tyytyi pelkkään aakkosiin. Kahta vasta tutkitaan, mutta jotakin coctailia tulossa. Ja yksi, ehkä kaksi, skippasi kaiken.

Mutta he pörräävät hyvin täällä seassa, ja oppivat ettei monikaan täällä ilman haasteita kävele, ja se on ihan ookoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoittajasta

F90.0 ja Minä.

ADHD :n tuhannet kasvot. Nämä ovat minun. F90   ❤ Olisin uskottavampi monelle, jos olisin lapsena ollut agressiivinen. Purkautunut käytö...