Opettaja, asemasi on arvokas.

Kun lapsi opettaakin meitä.

Hei Rakkaat Opettajat. Te, joiden työtä kunnioitan suuresti.

Kun perheessä joku saa autisminkirjon diagnoosin, on se vanhemmille kuin astuminen pakolliselle yliopiston neuropsykiatrian kurssille.
Ei meiltä kysytä, halutaanko jatko-opiskella.

Opiskelu jatkuu siitä hetkestä saakka, kunnes olet kolme metriä mullan alla.

Kurssin sisältö on tragikoominen, sillä opettajana on usein metrin mittainen ihminen, tai tyyppi, joka taistelee omaa taisteluaan samalla. Omassa opinahjossaan.
Välillä tippuu kiitettäviä, usein hylättyjä arvosanoja, ja tosi usein aloitat jonkun projektin aivan alusta.

Mä katselen joskus ulkopuolisena omaa opintietäni tällä kurssilla, ja välillä hävettää, miten huono oppilas sitä on ollut.
Vaikka mun opettajani on ehkä paras kaikista, nykyisin 8v poikani, joka kantaa ominaisuutta "high functioning autism" a.k.a Asperger.

Hyvätasoinen autisminkirjonhäiriö.

Tätä nykyä sitä on jo pidemmällä tämän elämänmittaisen kurssin osioissa, vaikkakaan en ikinä valmistu. Kukaan, ei valmistu.
Sillä kukaan, ei pääse oman opettajansa ajatuksiin sisään niin tiiviisti, että todella näkisi heidän maisemansa, tänne maailmaan.

Meille annettiin uniikkikappale neurotyypillisten maailmassa, ilman ohjeita, josta pitäisi ulkopuolisen painostuksen johdolla kasvattaa keskivertokansalainen, toimiva ja tuottelias ratas yhteiskunnan oravanpyörään.

Mentiin hetki perse edellä puuhun. Välillä edelleen.

Mutta uskallan väittää, että hahmotan jo paljon. Olen oppinut joistakin virheistäni, osaa niistä toistan edelleen.
Yhtälailla pyytämättä, tämä heitettiin oman nassun eteen, kuin lapsenkin, ja niin oppilas kuin opettajakin kompuroivat. Ja nousevat.
Ja opettavat sivussa muitakin.

Olen aktiivisesti erinäisten erityislasten facebookryhmissä, ja silmiinpistävä epäkohta on nyt noussut huolestuttavan usein esiin.
Autisminkirjolla kulkevat koululaiset, erityinen tuki ja oppiaineet, sekä tehtävien annot.

Tiedämme, ettei erityisyydet ole peruskoulun opettajien itsestäänselvää osaamisalaa, vaan perusopetuksesta huolehtiminen, ellet ole erityisopettaja. Me vanhemmat tiedämme, että normaaliin luokkaan sijoitettu autisminkirjon lapsi ei ole siellä yksityisopetuksessa, vaan luokassa on oppivelvollisuuttaan täyttämässä kymmeniä muitakin.
Tiedämme myös, että lapsi hyötyy avustajapalveluista, sekä pienryhmästä/erityisluokan tuesta, mutta kuuluisa resurssipula ei jousta kaikille näitä palveluita.

Kaikista parhaiten me ehkä tiedämme, mitä autisminkirjon lapselta voi vaatia, ja varsinkin mitä ei voi vaatia.
Tätä me vanhemmat opiskelemme läpi elämän, arjessa sekä sopeutumisvalmennuskursseilla, vertaistukiryhmissä sekä etsimällä tietoa.
Istumme alaan erikoistuneiden lääkärien kanssa, juttelemme lapsen mielenmaisemasta, ahdistuksista, kuntoutusmuodoista ja mahdollisista tukevista lääkityksistä.
Harvoin tulee tämä ominaisuus ilman liitännäisdiagnooseja, meilläkään ei tullut.

Bonuksena Aspergerin rinnalla, kulkee ADHD sekä Tourette, ja kurssimuotoni on monialainen. Opiskelen päivittäisellä tasolla kahdeksan vuotiaani johdolla, myös verkkokurssina sekä ruohonjuuritasolla, ja mulla on teille koulumaailman ammattilaisille ehkä pari osviittaa, mitä autisminkirjon lapselta ei voi vaatia.
Erityisen tuen piiriin jos kuuluu lapsi, on hän oikeutettu tukimuotoihin haasteiden asettamalla vaatimustasolla.

Ja oikeastaan, se ei ole ruudinkeksijän hommaa. Ei helppoakaan, sillä siinä missä yksi autisminlapsi on ilmiömäinen, toinen kirjolla kulkeva ei sisäistä lainkaan.
Yhtä kaavaa ei ole, mutta yhteen arkkiin mahtuu autismin koko kirjon tuhannet kaavat, sillä vaikka se käyttöjärjestelmä on eri, laite on sama.

Hiffaako kukaan?

" ...ja Mikko ei kirjoittanut sanaakaan, vaikka aiheen sai itse valita. Määrällisesti ei ollut ylivoimainen, vain yhden sivun verran ajatuksia omasta lempiharrastuksestaan, lempi kirjastaan tai jostakin, joka liittyy häneen. Repi paperin, tuijotti tyhjyyteen. Puhutteko kotona, että tällä lukukaudella pitää jo pystyä luovaan kirjoittamiseen?"

Väärin.

Anna autisminkirjon ihmiselle vapaa alue, ilman tarkkoja määrityksiä, ja pyydä luovaan sisällöntuottoon improvisoiden, saat kauniin tyhjän paperin takaisin.
Tai revityn silpun, ahdistuneen lapsen jonka kovalevy huutaa Shut Down.
Pyydäpä lasta kirjoittamaan yhdestä kapeasta aiheesta neljätoista faktaan viittaavaa lauseketta, joissa esiintyy jokaisessa lausekkeessa neljä A kirjainta vähintään, ja jokaisessa on verbi, saat paperille mahdollisesti jotakin.

Aiheeseen pitää olla jokin kosketuspinta, sen täytyy olla jollakin asteella Ekko (erityismielenkiinnonkohde) tai jollakin tavalla lasta motivoiva, kiinnostuksen herättävä, jotta autisminkirjon henkilö saa luotua ulos itsestään muiden nähtäväksi. Myös epärealistisista ja fiktiivisistä aiheista. Silloinkin se tapahtuu hänen rajoissaan, mutta voi myös ylittää jokaisen odotukset.

Usein pääpiste on kuitenkin koetuissa, olemassa olevissa tai olemassa olleissa, tieteen tai historian nimiin kiinnitetyissä seikoissa.

" Anna ei suostunut maalaamaan tanssivaa sammakkoa, vaikka käsittelemämme kirja kertoi kyseisestä hahmosta. Kuvaamataidontunnilla Anna nyppi siveltimen karvat ja piiloutui pianon taakse. Tehtävä oli helppo: kuvittele miltä sammakko SINUN mielestäsi näyttää, ja maalaa se. Anna ei tule tätä menoa suorittamaan kuvaamataidon oppimäärää. Harjoitelkaa kotona mielikuvia."

Sammakko ei tanssi. Faktatieto.
Näin ollen "Anna" ei näe sitä, sillä se ei omaa totuuspohjaa. Tämä lapsi on faktaan perustuvan tiedon vanki, eikä käyttöjärjestelmä ota vastaan valheellista koodia.
Käyttöjärjestelmä huutaa ERROR, ja lapsi yrittää päästä tukalasta tilanteesta pois ja piiloutuu. Sivellin saa kurjan kohtalon, koska kokee olevansa väärinymmärretty.

"Anna" olisi voinut maalata sammakon. Ohjeilla, joissa kerrotaan väri, näytetään ehkä kuva oikeasta sammakosta, ja painottamalla ettei ihmiskäsi tee valokuvan näköistä, joten maalaa kuten siveltimen jälki antaa maalata.
Muuten tämäkin on floppi, sillä lapsihan usein pyrkii kirjaimellisiin vaatimuksiin, joka ajaa epärealistiseen tavoitteeseen, ja katastrofiin.

Nämä esimerkki viestit "opettajilta" ovat minun tekaisemia, mutta totuuspohjana on oikeat viestit vanhemmille, ja niitä on kirjaksi asti.
Kaunistelin jopa ehkä hiukan.
Kun lapsi on erityisen tuen alla. Ja lapsella on autisminkirjonhäiriö.

Heillä on oikeus sovellettuihin oppiaineisiin, erityisiin oppimisjärjestelyihin, sillä ERITYINEN TUKI EI OLE VAIN SANA PAPERILLA.
Moni oppiaineista on heille vain läpi mentävä helvetti, sillä heidän maailmankuvansa on hyvin erikoislaatuinen, eikä autisminkirjoa "voi harjoitella pois".

Liikuntatunnit, käsityö, kuvaamataito, esseet sekä kirjoitelmat, musiikintunnit ja vapaavalintaiset toiminnalliset puuhat ovat yleisimpiä, joissa soveltavuutta kaivataan.
Yksilöllistä tämäkin, on autismin ihmisiä ilmiömäisillä musikaalisilla kyvyillä, taiteilijoita sekä näyttelijöitä. Usein heissäkin asuu oma alue, jolta eivät poistu, ja erityismielenkiinnonkohde avaa tietyn väylän luovuuteen, juuri kuten he itse sen kokevat.
Ja he tekevät sen täydellisesti.

Huolimatta tästä, on virheellistä vaatia rajaamatonta luovuutta ihmiseltä, jolla maailmankatsomus on palapeli.
Kaiken pitää klikata, se kokonaiskuva pitää olla ennalta nähty sekä selkeä, jotta palapelin voi kasata. Siihen ei mahdu ylimääräiset palat, eikä se ole olemassa puuttuvillakaan.
Määrät, rajat, säännöt, faktat ja kirjaimellisesti ilmaistu ohjeistus ilman tulkinnanvaraa palvelevat oppiaineissa, joissa muut oppilaat valitsevat vapaasti.
Käyttävät mielikuvitustaan. Lukevat rivien välistä, luovat tyhjästä.

Autisminkirjon henkilö ei luo tyhjästä. Ei se ole mahdollista, tyhjä ei ole Mitään.

Pystytkö vaatimaan tiikeriä paimentamaan lampaita?
Et. Paimenkoira pystyy tähän, se on sille ominaista.

Tiikeri näkee ruokaa, joka on verhoiltu villalla.

Soveltakaa, opettajat. Soveltakaa. Yksilöistäminen oppiaineissa, ja tavoitteisiin pääseminen eri reittiä pitkin, on sallittua sekä välttämätöntä.
Heidän taitonsa on todennäköisesti täysin muualla, kuin siinä kuvaamataidon Oma Kuva maalauksessa, tai äidinkielen omavalintaisessa fiktiivisessä esseessä.

Jos tyyppi ei yletä, etsikää sille jakkara.
Moni teistä siirtää vaikka vuoria oppilaidensa oppimisen eteen, toiset vasta opettelevat, voisiko vuoren purkaa.
Kuljemme aivan saman, ja pidemmänkin, polun vanhempina.

Tämä ei ole ammattitaitoa kyseenalaistava kirjoitus, sillä opettaja on ensisijaisesti aina opettaja. Yritän avata sitä maailmaa, jonne teidän on vaikea päästä.

Opettajan työ minun arvomaailmassani lääkärin rinnalla yksi tärkeimmistä, ja olen saanut kunnian tuntea aivan mahtavia yksilöitä, helmiä. Olen myös omallakin kohdallani törmännyt kaavoihin kangistumiseen, joka supistaa monen oppilaan yksilölliset taidot kaiken haasteen ja vaikeuden alle.
Tiedän upeita persoonia, opettajia, jotka yhtälailla uteliaina oppivat oppilaan rinnalla palasia heidän maailmastaan. Eivät näe pelkkiä diagnooseja, etsivät keinot ylläpitää oppilaan itsetuntoa, ja iloitsevat jokaisesta uudesta keinosta oppia.
Ne keinot eivät ole usein samat kuin valtaosalla oppilaista. Eikä oppimäärän suoritusreittikään.
Ja moni heistäkin on ylikuormitettu, pulassa, sillä erityistarpeinen lapsi tarvitsee monesti avustajan läsnäolon, eikä väsynyt opettaja sitä luokkaansa saa. Tehtävien avaaminen, soveltaminen ja niistä suoriutuminen vaatii usein sen koulunkäynninohjaajan siihen viereen, oman avustajan.
Ei kerran viikossa erityisopen tuntia.

Eli lapsi, ei saa sitä tukea, mitä tarvitsee.

Valitettavasti tuhansien jäsenten erityislapsien perheille suunnatut ryhmät, huutavat samaa hätähuutoa. Kukaan, tai hyvin harva, ei osaa tulkita autisminkirjoa. Lapselle ei yksilöidä ominaisuuden vaatimalla tasolla, sillä tämä ei ole sairaus joka hiipuu pois.

Tämä on kokonainen maailmankatsomus.

Se on vaikeaa tulkita. Se on. Jos se olisi helppoa, en tätä kirjoittaisi tässä teille.