Ja pappikin sai kahvia juodakseen

Tyttö näki sillalta, kuinka mustaa.

Mutta vesi ei ollut alhaalla jossakin. Kuten laulussa.

Alhaalla kolisee junarata. M-juna hakkaa kiskoja, tyttö pitää sillan kaiteesta kiinni.

Kuluneet, mustat kynsilakat pureskelluissa sormissaan, puristaa kylmää kaidetta.

"Vitun kehari. Tee meille palvelus ja hyppää junan alle. Lupaan etten tuo kukkia haudalle."

Tyttö potkittiin whatsupp-ryhmästä pois tämän jälkeen. Miksi hän siinä oli edes, kyllä hän sen tietää.

Enää ei riittänyt kasvoille räkiminen välitunnilla. Puhelimen heittäminen rappusista alas. Piti saada joukolla runneltua myös sitä kautta.

"Ootsä vittu vähän tyhmä? Et sä osaa lukea? Tajuutsä tätä tehtävää yhtään? Kysy joltaki ketä kiinnostaa."

En mä ole tyhmä. En mä ole tyhmä. En mä ole tyhmä.

Mulla on lukihäiriö. Mulla on ADD. Mulla on yksinäinen elämä. Mutta mä en ole tyhmä.

Tyttö katsoo junan valoja, jotka hiipuvat kauas. Hän on noussut istumaan kaiteelle, ja keikuttaa jalkoja ilmassa. 

Äiti osti nää tennarit mulle Prismasta, halusin Converset, mutta nämä oli halvemmat.

Tuli nekin kalliiksi, miettii tyttö, ja tuijottaa kengän kärkiä. Ne ovat hiukan sulaneet.

"Ihan sairaan rumat kengät sulla. Mä päätin vähä tuunata niit mun stendarilla."

Tyttö ei kertonut äidille, äiti on jo muutenkin vihainen. Kolmetoista vuotiaalla kuuluisi kuulemma olla kavereita, kuuluisi olla normaali. Ei istua kotona, ja lukea historiaa.

Tyttöä kiinnostaa historia. Hän tietää sodat, valloitukset ja tärkeät suurihmiset. Muistaa vuosiluvut ja paikat. Samaten lääketiede, tieto on kuin puhdasta ilmaa. Hän hengittää itseään kiinnostavaa tietoa.

Mutta pakolliset kouluaineet.........ei jaksa enää yrittää. Paitsi historia. Tyttö korjaa monesti opettajan oppeja, koska ne ovat usein väärää tietoa.

Opettaja lähetti tytön kerran opettajanhuoneeseen, ja käski soittaa itse kotiin, kuinka sabotoi tuntia.

Kun on seitsemän vuotta kohta ollut tyhmä muille, hän on todennäköisesti sitä koko kouluajan. Tyhmä muille.

Tyhmä ja yksin.

Jos mä nyt hyppään, saanko mä sitten seuraavan kerran syntyä tänne lapsena, joka on iloinen. Sosiaalinen. Kaikkien kaveri. Äänekäs. Suosittu. Ja tekee robottina kuten muut.

Sopii muottiin.

Mä haluan syntyä ihmisenä, joka ei jumita. Haaveile. Sisäistää lukemansa. Kuulemansa.

Mä haluan kaverin. Mä en halua olla enää ulkopuolinen.

Hiuksista valuu vettä, tytöllä on kylmä. On satanut jo hetken, tennareiden sulanut kärki päästää vettä kenkään.

Jos mä hyppään, mun pikkuveli jää yksin. Se ei tajua, miksi mä teen tän. Se on mun aurinko. Pieni aspergerpoika, joka ymmärtää mua.

Äiti murtuisi. Isää tuskin kiinnostaisi, se ei hyväksynyt mun tarkkaavaisuushäiriötäkään. Sille mä olen vaan hidas ja laiska, omituinen tyhmä.

Isästä tulee mieleen mun luokanvalvoja. Samanlainen ylimääräinen riesa mä olen sillekin.

"Kyllä tosta tekstistä pitää ymmärtää se tarinan ydin. Nyt ei ole rakettitiedettä tässä, vaan pitää olla vähän tyhmä jos ei tuosta tajua jo."

Vähän tyhmä.

Äidillä kesti vuosia saada syy. Saada syy revityille kirjoille, repuille roskiksessa. Pulpettimuureille, sulkeutumiselle omaan maailmaan. Haaveilulle, aloitekyvyttömyydelle, ärsyyntymiselle, isän mielestä tyhmyydelle.

"No tyhmä on tyhmä. Vaikka on kirjaimet edessä."

Tytölle lääkitys ei sovi, sydän on rikki. Synnynnäinen sydänvika ei toimi lääkkeen kanssa. Hän ei koskaan saa tietää, miltä ehkä tuntuu, kun sumuverho poistetaan. Kanavat sammutetaan. Ärsyketulva tyrehtyy.

Tyttö olisi tahtonut olla historian opettaja. 

Parempi, kuin hänen omansa.

Hän olisi mullistanut koko historian opetuksen.

Varmasti olisi.

Pieni aspergerpoika on jo iso. Ja katsoo tytön kuvaa.

Sä opetat nyt enkeleitä.

Tälläkin hetkellä moni tuleva historianopettaja passitetaan opettajanhuoneeseen. Monistushuoneeseen. Erotetaan koulusta.

Tämä on vieläkin monelle kasvatusalan ammattilaiselle omituinen työmaa.

Uusi asia.

Adhd on neurobiologinen häiriö. Häiriö. Vaiko ominaisuus?

Ja vastoin ihmisten ennakkoluuloja, kyseessä on usein hyvinkin älykäs ihminen.

Hän tarvitsee vain toisen ihmisen, joka pitää tätä ominaisuutta rikkautena myös. Etsii keinot oppia. Kaivaa esille sen persoonan, joka mullistaa maailman.

Historian suurihmisistä lukuisat olivat neurobiologisella haastella kyllästettyjä.

Kuinka moni asia olisi keksimättä. Maailma valloittamatta.

Jos he olisivatkin olleet vain tyhmiä.

(Tekstissä yhdistetty faktaa ja fiktiota.)